• Luhangassa sote-palveluiden tulevaisuus huolettaa – ”Hyvinvointialueen tulevat säästöt osuvat ensimmäisinä pienten kuntien palveluihin”

    VATT:n erikoistutkija Tanja Saxell sanoo pienten maalaiskuntien talouksien kärsivän pitkällä aikavälillä sote-uudistuksessa.
    Tilaajalle
    Luhangan oman terveysaseman ovi käy enää harvoin.
    Luhangan oman terveysaseman ovi käy enää harvoin.  Kuva: Vuokko Lehtonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    11.7.202208:00
    Santeri Nousjoki
    Luhanka

    Manner-Suomen pienimmässä kunnassa Luhangassa sote-palvelujen siirtymistä hyvinvointialueiden vastuulle odotetaan jännityksellä. Luhangan kunnanhallituksen puheenjohtaja Hilkka Weijon (kok.) mielestä sote-uudistus on tehty maalaiskuntien etujen vastaisesti.

    ”Hyvinvointialueen tulevat säästöt osuvat ensimmäisinä pienien kuntien palveluihin”, hän ennustaa huolestuneena.

    Weijon mukaan aiemmin esimerkiksi vanhusten kuljetuksia on voitu säädellä joustavasti pienenä kuntana, mutta hyvinvointialueiden aloittamisen myötä tämä mahdollisuus poistuu.

    Luhangan taloustilanne on Weijosta sen verran vakaalla pohjalla, ettei hän usko sote-uudistuksen jälkeenkään kuntaliitokseen.

    ”Itsenäisinä pyrimme pysymään”, Weijo sanoo päättäväisesti.

    Luhangan hyvinvointijohtaja Vuokko Lehtonen kertoo 700 asukkaan kunnan järjestävän sote-palvelunsa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän omistaman seututerveyskeskuksen kautta, joka toimii kahdeksassa kunnassa. Lehtonen kertoo suurimman osan sote-palveluista haettavan naapurikunnasta Joutsasta.

    Luhangassa on ikäihmisille oma palvelukeskus Tuuliharju, jossa on tehostettua ja tavallista palveluasumista ikääntyneille. Lääkärin vastaanottoaikoja ei Luhangassa ole ollut joka viikko tarjolla korona- tai kesäaikana.

    Terveydenhoitajan vastaanotolle pääsee kerran viikossa ja myös laboratorionäytteet otetaan keskiviikkoisin omalla terveysasemalla. Hammaslääkäriaikoja on pääsääntöisesti ollut tarjolla kahtena päivänä viikossa.

    Luhangan palvelutilannetta on helpotettu etälääkärilaitteilla.

    ”Uskoisin, että tällaisia etäpalveluja tullaan lisäämään meidänkaltaisiin pieniin kuntiin”, Lehtonen pohtii.

    Lehtonen toivoo, että palvelut säilyisivät tulevaisuudessa nykyisenkaltaisina. Pienen terveysaseman kohtalo huolettaa luhankalaisia.

    Sote-uudistuksen vaikutuksia Lehtonen ei osaa arvioida. Kuntien ja hyvinvointialueiden tehtävien rajapinnat eivät ole Lehtosen mukaan mitenkään selvät.

    ”Ei se ole varmaan kenellekään selvillä. Koko ensi vuosi mennään varmasti muutoksien parissa”, hän arvioi.

    Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) erikoistutkija Tanja Saxell sanoo sote-uudistuksen muuttavan valtavasti kuntien tulo- ja menopuolia.

    Tulopuoli pienentyy vajaan 13 prosenttiyksikön kunnallisveron laskun verran jokaisessa kunnassa. Toisaalta kunnat eivät enää vastaa sote- ja pelastuspalveluista, vaan ne siirtyvät hyvinvointialueille.

    Saxell kertoo alustavien laskelmien näyttävän pienten maalaiskuntien talouksien kärsivän pitkällä aikavälillä.

    ”Paljon riippuu siitä, miten kuntien valtionosuuksia tullaan tekemään korjauksia”, hän arvioi.

    Valtionosuuksiin on tulossa tasaustoiminto, joka takaa Saxellin mukaan, ettei mikään kunta hyödy tai kärsi uudistuksesta liikaa taloudellisesti. Kunnan talouden tasapainon annetaan muuttua pitkällä aikavälillä korkeintaan 60 euroa asukasta kohti nykytiedon perusteella.

    Saxell nostaa muutoksen uhkakuviksi kuntien aiempaa harvemmat talouden tasapainottamiskeinot.

    ”Esimerkiksi lainanhoitokyky voi kunnalla laskea, kun aiempaa joustovaraa ei enää ole. Myös investointivara heikkenee”, hän avaa.

    Saxell näkee kuitenkin pienilläkin kunnilla olevan mahdollisuus selviytyä muutoksen vaikutuksista, jos ne osaavat keskittyä uusiin ydintoimintoihin.

    Lue lisää:

    Sote-alan kysely: Osa ihmisistä on jäämässä paitsioon hyvinvointialueilla

    Liikkeenjohdon konsultti toteuttaisi sote-uudistuksen yhä vaiheittain – "Ilman verotusoikeutta ratkaisu on turha"

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    Luhanka
    pienet kunnat
    hyvinvointialueet
    kuntatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle