• Antibioottien käyttö Suomessa vähenee edelleen – samalla antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien määrä kasvaa meilläkin

    Käyttö on pienempää kuin Euroopassa keskimäärin.
    Antibioottien käyttö on vähentynyt tällä vuosikymmenellä viiden prosentin vuosivauhtia. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
    Antibioottien käyttö on vähentynyt tällä vuosikymmenellä viiden prosentin vuosivauhtia. Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto 
    Uutiset
    18.11.201910:20
    STT

    Antibioottien käyttö Suomessa on vähentynyt edelleen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

    THL:n tilastojen mukaan antibioottien kulutus Suomessa on vuodesta 2011 lähtien vähentynyt keskimäärin viiden prosentin vuosivauhtia sekä avohoidossa että sairaaloissa. Koko Euroopassa sen sijaan antibioottien käyttö on pysynyt samalla tasolla viimeiset kymmenen vuotta.

    Euroopassa käytettiin viime vuonna bakteerilääkkeitä keskimäärin 20 annosta päivässä tuhatta asukasta kohden. THL:n mukaan Suomen vastaava luku oli 17, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin muissa Pohjoismaissa.

    Poikkeuksena Suomessa ovat laajakirjoiset eli useisiin mikrobeihin tehoavat antibiootit. Niiden käyttö ei ole vähentynyt ja siinä on THL:n mukaan myös suuria alueellisia eroja.

    THL:n mukaan useille eri antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit yleistyvät Suomessakin, mutta niiden osuudet ovat meillä kuitenkin selvästi pienemmät kuin Euroopassa keskimäärin.

    Viime vuonna Suomessa löydettiin vankomysiinille vastustuskykyisiä enterokokkeja (VRE) selvästi enemmän kuin edellisvuonna. Suunta on sama kuin muuallakin Euroopassa: THL:n mukaan VRE-bakteerien merkitys vakavien infektioiden aiheuttajana on kasvanut vuodesta 2015 lähtien koko Euroopan talousalueella. VRE aiheuttaa tyypillisesti infektioita potilailla, joiden puolustuskyky on heikentynyt.

    Eurooppalaisen kyselytutkimuksen perusteella Suomessa terveydenhuollon ammattilaisilla on hyvät tiedot antibiooteista ja antibioottiresistenssistä.

    THL:n mukaan lähes 80 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista mikrobilääkkeitä määräävistä ammattilaisista tunnisti oman roolinsa ja vaikutusmahdollisuutensa antibioottiresistenssin torjunnassa. Tulos on parempi kuin Euroopassa keskimäärin.

    "Ammattilaiset tietävät hyvin, että antibioottien tarpeeton käyttö tekee niistä tehottomia", sanoo THL:n erityisasiantuntija Anna-Leena Lohiniva.

    Tämän vuoden keväällä toteutettuun kyselyyn vastasi noin 18 500 terveydenhuollon ammattilaista Euroopassa. Suomesta vastaajia oli 770.

    Artikkelin aiheet
    antibioottien käyttö
    antibioottiresistenssi
    THL
    Suomi
    VRE-bakteerit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle