Lintujen keväinen paluumuutto Suomeen on tänä vuonna pari viikkoa normaalia aikaisemmassa, kerrotaan lintujen suojelu- ja harrastusjärjestöstä BirdLife Suomesta.
Maahan on jo saapunut paljon muun muassa laulujoutsenia, metsähanhia, töyhtöhyyppiä ja kiuruja. Lähiviikkoina meille odotellaan esimerkiksi kurkia ja peippoja. Rastaita saattaa näkyä taivaalla jopa aivan lähipäivinä.