• Tommi Kettulan sähkölasku oli viime talvena jopa 2500 euroa kuussa ‒ puolet kotitalouksista on vaarassa joutua sähkön vuoksi talousvaikeuksiin

    Salon Perttelissä asuva Tommi Kettula maksaa sähköstä lähes tuhat euroa kuussa. Sähkölaskuista syntyneet maksuhäiriömerkinnät ovat kasvaneet 18 prosentilla.
    Tommi Kettula kuvattuna sähkölämmitteisen talonsa pannuhuoneessa.
    Tommi Kettula kuvattuna sähkölämmitteisen talonsa pannuhuoneessa. Kuva: Jussi Vierimaa
    Uutiset|Energia
    7.10.202205:00
    Hertta-Mari Kaukonen

    2500 euroa. Niin paljon Salon Perttelissä asuva Tommi Kettula joutui maksamaan viime joulukuussa sähköstä.

    Kettulalla oli vuosia pörssisähkösopimus, joka maksoi noin 4–6 senttiä kilowattitunnilta. Kun hinnankorotukset iskivät viime talvena, kustannukset moninkertaistuivat.

    Tänä syksynä Kettula hankki määräaikaisen sähkösopimuksen, joka maksaa noin 20 senttiä kilowattitunnilta.

    Kettulan perheen sähkönkulutus on noin 48 000 kilowattituntia vuodessa, sillä rintamamiestalon lisäksi lämmintä tilaa on myös harrastustiloina toimivassa hallissa. Luvassa on noin 9600 euron sähkölasku koko vuodelta, sillä asuintilat ja halli lämpiävät sähköllä.

    ”Jos ei olisi yhtään sukanvarressa, niin ei pärjättäisi talvea. Ihan kipukynnyksellä mennään tällä hetkellä”, Tommi Kettula kuvailee hinnan nousun kurjistamaa tilannetta.

    Perhe elää säästeliäästi ja huonelämpö on säädetty alas. Silti tulevien talvien sähkölaskut jännittävät.

    Sähkölämmitteinen rintamamiestalo voi olla sähkösyöppö.
    Sähkölämmitteinen rintamamiestalo voi olla sähkösyöppö. Kuva: Jussi Vierimaa

    Tommi Kettula ei ole todellakaan ainut, jonka sähkölaskut ovat pompanneet pilviin. Jos ei ole onnistunut saamaan edullista määräaikaista sopimusta, sähkön hinnannousu on valtava. Sähköstä johtuvat maksahäiriömerkinnät ovatkin lisääntyneet jopa 18 prosenttia.

    Kuluttajaliiton tuoreen tutkimuksen mukaan 64 prosenttia kotitalouksista ei kestä elinkustannusten nousua enää kuin enintään 200 euroa joutumatta ahdinkoon. Iso osa elinkustannusten noususta muodostuu sähkön hinnan korotuksista.

    ”Se on ihan valtava ongelma. Ja pitää muistaa, että ongelma tässä on se, että tuet on käytännössä takautuvia ja käsittelyajat voi olla pitkät”, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell sanoo.

    ”Me pelätään, että porukka rupeaa ottamaan pikavippejä ja siitä tulee kierre”, hän lisää.

    Pahimmillaan sähkölaskut voivat mennä ulosottoon ja kodit myyntiin, mistä voi seurata ongelmia myös sähköyhtiöiden vakavaraisuudelle.

    Tommi Kettulan talon huoneenlämpö on säädetty alas.
    Tommi Kettulan talon huoneenlämpö on säädetty alas.  Kuva: Jussi Vierimaa

    Kuinka moni suomalainen on jo nyt taloudellisessa ahdingossa?

    ”Jo nyt 20 prosenttia on siinä tilanteessa, että kustannukset ei saa nousta yhtään. Se indikoi sitä, että he ovat jo talousvaikeuksissa”, Berling-Pomoell sanoo.

    Suomalaisten taloudellisessa liikkumavarassa ei ole juurikaan alueellisia eroja, mutta tutkimuksen mukaan Lounais-Suomessa, Länsi- ja Sisä-Suomessa sekä Etelä-Suomessa on eniten suomalaisia, joiden talous ei kestä heidän oman arvionsa mukaan hinnannousua enää yhtään.

    ”Maaseudulla on enemmän kaukolämmön ulkopuolisia taloja, joten on todennäköisempää, että hinnan nousu on siellä kovempaa”, Berling-Pomoell sanoo.

    Yllättäen silti tutkimuksen mukaan maaseutumaisilla alueilla on eniten joustovaraa taloudessa.

    Tommi Kettulan hallissa on muun muassa vanhoja autoja.
    Tommi Kettulan hallissa on muun muassa vanhoja autoja.  Kuva: Jussi Vierimaa

    Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell kehottaa ottamaan yhteyttä sähköyhtiöön ja pyytämään runsaastikin lisää maksuaikaa, jos ei selviä laskustaan. Lain mukaan sähköjä ei saa katkaista vakituisina asuntoina käytetyistä taloista lämmityskaudella kuin vasta neljä kuukautta maksamattoman laskun eräpäivästä.

    ”Yleensä vastuulliset sähköyhtiöt eivät katkaise sähköjä lämmityskaudella tämän jälkeenkään, jos vaan on heihin yhteydessä ja kertoo tilanteestaan”, Beurling-Pomoell sanoo.

    Apua voi saada myös pankista pyytämällä asuntolainan lyhennysjoustoa tai sosiaalitoimistoon yhteyttä ottamalla, jos raha ei riitä lämmitykseen.

    Valoa on kuitenkin näkyvissä. Juuri nyt sähkön hinta on yllättäen laskussa ja vaihtelee voimakkaasti. Yöllä pörssisähköä on ollut saatavilla jopa negatiiviseen hintaan.

    ”Meillä on niin paljon tuulivoimaa, että jos tuulee, niin pörssisähkö tulee olemaan hyvin halpaa. Jos tulee hyvin tuulinen ja leuto talvi, niin voi olla, että sähkölaskut ovat todella matalia. Kukaan ei voi tietää sähkön hinnan kehitystä paitsi, jos sopimuksessa on kiinteä hinta”, Beurling-Pomoell sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Energia | Sähkö on tänään hetken ilmaista, eikä se ehkä sittenkään ole niin kovin kallista talvellakaan ‒ harmi vain, että etu ei koske kaikkia

    • Hyvinvointi | Selkeä koti tuo lohtua ja järjestystä elämään vaikeina aikoina – turhan tavaran karsiminen on myös terapeuttista

    • Ilmalämpöpumppu voi maksaa peruslämmittämisessä itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa.

      Mökki | Oletko miettinyt, millaiset tehot ilmalämpöpumpulla on oltava? ‒ Tällä yksinkertaisella laskukaavalla pärjää jo pitkälle

    Artikkelin aiheet
    sähkön hinta
    kotitalouksien taloudellinen ahdinko
    Kuluttajaliitto
    Tommi Kettula
    sähkölasku
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi