• Pakkanen haastaa myös jätehuollon: Pirkanmaalla jäässä olevat jäteastiat ja jäätyneet lukot viivästyttävät kuljetuksia

    Lähes kolmeenkymmeneen asteeseen kiristynyt pakkanen viivästyttää jäte- ja lietekuljetuksia. Viime päivien kireä pakkanen vaikuttaa esimerkiksi jäteautojen toimintaan ja jäädyttää jäteastioita.
    Tilaajalle
    Jätteiden keruuta helpottaa, jos jäteastioiden ympäristöstä lumityöt on tehty ja alue on hiekoitettu ja valaistu.
    Jätteiden keruuta helpottaa, jos jäteastioiden ympäristöstä lumityöt on tehty ja alue on hiekoitettu ja valaistu. Kuva: Eija Vallinheimo
    Uutiset|Yhteiskunta
    3.1.202419:00
    Eija Vallinheimo

    Pirkanmaan jätehuollosta kerrotaan, että märkä jäte jäätyy helposti astioiden seinämiin kiinni, eikä astioita saada kunnolla tyhjennettyä. Jäteautoja joudutaan myös tyhjentämään useammin, koska jäinen jäte ei pakkaannu yhtä tiiviisti kuin sula. Myös lietenoudoissa on tällä hetkellä kylmyydestä johtuvia viiveitä.

    Paukkupakkaset ovat jäädyttäneet myös jäteastioiden ja -katosten lukkoja eri puolilla Pirkanmaata. Jätetilojen ja -astioiden jäähän jymähtäneet lukot ovat estäneet paikoin astioiden tyhjennykset kokonaan. Pirkanmaan jätehuollon tiedotteessa toivotaan, että lukkojen toimivuudesta huolehditaan laittamalla niihin lukkorasvaa.

    Jätteenkuljettajien työn sujumista turvallisesti helpottavat myös ehjät jäteastiat, joiden ympäristöstä lumityöt on tehty ja alue hiekoitettu ja valaistu.

    Jätehuollosta muistutetaan, ettei jäteastioihin ei saa laittaa nestemäisiä jätteitä. ”Neste valuu tyhjennyksen yhteydessä pihalle ja voi näin pakkasilla jäätyessään rikkoa astian”, kertoo Pirkanmaan Jätehuollon tekninen päällikkö Timo Varsala.

    Erityisesti biojätteen huolellinen pakkaaminen kotona auttaa asiaa. Biojätteen voi pakata sanomalehteen, paperipussiin tai muuhun maatuvaan materiaaliin.

    ”Suurkeittiöissä märän biojätteen valuttamiseen pitää kiinnittää erityistä huomiota. Huolellisesti paikoilleen asetetun sisäsäkin käyttö bioastiassa helpottaa tyhjennystä. Käytettyä käsipyyhepaperia voi myös käyttää kuivikkeena biojäteastiassa”, Varsala vinkkaa.

    Lisää aiheesta
    • Sekajäteastia löytyy jatkossa yhä useamman pirkanmaalaisen kotipihasta.

      Yhteiskunta | Sekajätteen kiinteistökohtainen keräys laajenee ensi vuodesta alkaen Pirkanmaan maaseudulla

    • Yhteiskunta | Puruvesi-lehti: "Pakkokompostointi" närästää haja-asutusalueilla Etelä-Savossa

    • Nurmijärveläinen Mikko Tilli kompostoi kotonaan syntyvät jätteet kotitilallaan seitsemän kilometrin päässä, mutta sitä uusi jätelaki ei salli.

      Yhteiskunta | Kodin biojätteiden kompostointi maatilalla kiellettiin etäisyyden takia: ”Mielestäni määräys on varsin tyhmä”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle