
Sisäministeriön tuoreessa lakiluonnoksessa pelastustoimen rahoitus perustuisi jatkossa väkilukuun. Se veisi esimerkiksi Lapin pelastuslaitoksen rahoista yli kolmanneksen.
Lapin pelastuslaitoksen mukaan tämä lamauttaa Lapin pelastustoiminnan ja uhkaa myös turistien turvallisuutta. Lapin turismi on kovassa nosteessa. Asiasta uutisoi perjantaina Yle.
Lapin pelastusjohtajan Martti Soudunsaaren mukaan kuuden miljoonan euron menetys toimintarahoituksesta vaikuttaisi ensimmäisenä siellä, missä pelastustapahtumia on vähiten, koska varat sijoitetaan sinne, missä on eniten tehtäviä.
Asukaslukuun perustuva rahoitusmalli saa kritiikkiä myös Pohjois-Savon pelastuslaitokselta.
"Kokonaisuutena rahoitus siirtyisi harvaan asutuilta alueilta eteläiseen Suomeen", laitos varoittaa Savon Sanomissa.