• Miksei Sipilä laske palkkaansa ensin?

    Uutiset
    8.6.201516:00
    MT toimitus

    Eripuraisen jälkipyykkihallituksen pitkää leikkauslistaa on turha kirjoittaa tarkemmin.

    Kaikki ovat siitä jo kuulleet ja tietävät, että suurimpana kärsijäryhmänä ovat taas kerran lapsiperheet, ikäihmiset,

    kouluttautumattomat, sairaat sekä köyhimmät ihmiset, mutta suurimman hyödyn saavat jälleen suurituloiset hyväosaiset.

    Pääministeri Juha Sipilä

    ilmoitti olevansa valmis laskemaan omaa palkkaansa, jos muut suostuvat lähtemään mukaan alentamalla palkkojaan ja kerran karille ajautunut yhteiskuntasopimus saisi uutta tuulta purjeisiinsa ja saataisiin näin toteutettua.

    Hän esitti myös muitakin hyväosaisia lähtemään mukaan, mutta heidän osallistuminen olisi vapaaehtoista.

    Miksi esityslista on kärsijöiden osalta ehdollinen, kiristävä ja uhkaileva köyhät kyykkyyn -versio, eikä se anna heille minkäänlaisia vaihtoehtoja tai neuvotteluvaraa, vaikka hyväosaisten osallistuminen on täysin vapaaehtoista?

    Sipilä ja muut hyväosaiset voisivat toimia nyt omien

    palkkojen laskemisen esimerkkeinä ja laskea niitä ensin. Se kertoisi kansalle myös sen, kuinka paljon he olisivat

    valmiita laskemaan omia

    palkkojaan.

    Olisiko Jyri Häkämies valmis luopumaan omasta sunnuntain tuplapalkastaan? Kehtaisivatko muut enää olla osallistumatta heidän laskunsa jälkeen?

    Kaikille samalla veroprosentilla tehtävät palkanalennus talkoot saattaisi olla ehdollista realistisempi ajatus. Hyväosaiset eivät näihin talkoisiin tule osallistumaan.

    Esa Puuskari

    Kouvola

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Juha Sipilä
    palkanalennus
    yhteiskuntasopimus
    hyväosaiset
    sosiaalinen oikeudenmukaisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle