• Oppositio esittää välikysymyksen eläkeläisten asemasta

    Kysymyksen jättävien puolueiden mielestä hallitus tekee päätöksiä ilman arviointeja siitä, millaisia yhteisvaikutuksia niillä on tavallisille eläkeläisille.
    Uutiset
    15.10.201515:55
    STT

    Vihreät, vasemmistoliitto, SDP ja kristillisdemokraatit tekevät välikysymyksen vuoden 2016 budjettiesityksen vaikutuksista eläkkeensaajien asemaan. Kysymys jätetään hallitukselle perjantaina.

    Kysymyksen jättävien puolueiden mielestä hallitus tekee päätöksiä ilman arviointeja siitä, millaisia yhteisvaikutuksia niillä on tavallisille eläkeläisille. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoi tiedotustilaisuudessa, että hallituksen huonoista leikkauspäätöksistä eläkeläisten kohtelu on kaikkein epäoikeudenmukaisinta.

    "Pääministeri Sipilä on useaan otteeseen todennut, että hallituksen on pakko leikata, jotta Suomen talous saadaan nousuun. Sitä pääministeri ei kuitenkaan sano, että kaikkien leikkauspäätösten takana on arvovalinta. Ei ole pakko leikata kaikkein pienituloisimmilta", Pekonen sanoi.

    Artikkelin aiheet
    välikysymys
    eläkeläiset
    Suomen hallitus
    oppositio
    Aino-Kaisa Pekonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria