• Lumipeite hupenee Lappia lukuunottamatta

    Lähipäivinä lumipeite sulaa etelästä ja lännestä suurelta osin pois.
    Lunta ehti viikonloppuna tulla jonkinlainen kerros suurimpaan osaan maata.
    Lunta ehti viikonloppuna tulla jonkinlainen kerros suurimpaan osaan maata.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    16.12.202507:16
    Petri Hoppula ja Laura Tuomola

    Tänään tiistaina Keski- ja Pohjois-Lapissa on poutaa ja pilvisyys vaihtelevaa. Muualla on pilvistä ja monin paikoin sumuista. Maan etelä- ja keskiosassa sataa yleisesti vettä, tihkua tai räntää. Illaksi sateet liikkuvat Kainuun, Koillismaan ja Länsi-Lapin alueelle ja muuttuvat lumisemmiksi. Lämpötila vaihtelee maan etelä- ja keskiosassa 1 ja 7 asteen välillä ja pohjoisessa +1 ja -15 asteen välillä.

    Keskiviikkona päivällä maan etelä- ja keskiosan yli liikkuu seuraava sadealue, jossa olomuoto on enimmäkseen vettä. Iltapäivällä sateet painottuvat länteen. Sadealue liikkuu illan aikana itään, maan keskivaiheilla sade muuttuu lumisemmaksi. Päivä on laajalti utuinen tai sumuinen.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Lapissa pakkanen hieman heikkenee, muualla ollaan tiistain lukemissa. Lämpötila pysyttele maan etelä- ja keskiosassa siis keskiviikkoiltaan asti yötä päivää nollan yläpuolella, mikä vesisateiden kanssa huventaa tehokkaasti lumen määrää.

    Torstaina sumua ja sumupilveä on yhä yleisesti. Pilvi voi kuitenkin paikoin rakoilla ja yöllä maan keskiosassa on paikoin pakkasta. Torstain päivälämpötilat jäävät hieman edellispäiviä matalammiksi maan etelä- ja keskiosassa.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    joulukuu
    Talvisää
    Lumi (Sää)
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita