• Asianajajaliitto: Oikeusprosessin hitaus vaarantaa kansalaisten oikeusturvan

    Pitkät käsittelyajat ovat liiton mukaan olleet tiedossa jo vuosia, mutta asialle ei ole tehty mitään. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
    Pitkät käsittelyajat ovat liiton mukaan olleet tiedossa jo vuosia, mutta asialle ei ole tehty mitään. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen 
    Uutiset
    17.1.202011:13
    STT

    Asianajajaliitto on huolissaan suomalaisen oikeusprosessin hitaudesta. Liiton mukaan ihmiset eivät enää uskalla hakea oikeutta asialleen, koska käsittely kestää niin kauan. Oikeusprosessien pitkä kesto vaarantaa kansalaisten oikeusturvan, liiton tiedotteessa todetaan.

    "Ei ole ihme, että monille tavallisille suomalaisille tulee aikamoisena yllätyksenä, että oma hometalo-, rakennus- tai työsuhderiita seisoo oikeudessa vuosia. Oikeutta hakevat ehtivät harmaantua ennen päätöksen saamista. Kuuluuko sellainen vastuulliseen oikeusvaltioon", kysyy liiton puheenjohtaja Jarkko Ruohola tiedotteessa.

    Liiton mukaan riita-asiassa lainvoimainen ratkaisu tuli vuonna 2018 keskimäärin kahdessa vuodessa, jos korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa. Rikosasiassa vastaava aika on vuosi ja viisi kuukautta.

    Pitkät käsittelyajat ovat liiton mukaan olleet tiedossa jo vuosia, mutta asialle ei ole tehty mitään.

    "Katastrofitilanteesta ja kansalaisen oikeusturvan toteutumattomuudesta on tullut uusi normi ja jostain syystä se hyväksytään."

    Liiton mukaan samaan aikaan kun Suomessa käsittelyajat ovat 20 vuoden aikana vain pidentyneet, Ruotsissa oikeusprosesseja on saatu selvästi lyhennettyä.

    Liitto huomauttaa, että oikeusasiansa käsittelyn viipymisestä kansalainen ei voi valittaa mihinkään.

    "Oikeudenhoidossa ei ole mitään säädettyjä enimmäiskäsittelyaikoja. Jos sitten kansalainen haluaa valittaa siitä, miksi hänen asiansa käsittely kestää niin kauan ja kysyy, keneen asiassa voisi ottaa yhteyttä, no siinäpä hyvä kysymys", Ruohola sanoo.

    Ongelmana on liiton mukaan myös oikeusjärjestelmän pirstaleisuus ja selkeän johdon puuttuminen.

    Asianajajaliitto ehdottaa, että Suomessa pitäisi käynnistää oikeudenhoidon uudistus.

    "Miten saadaan digitaalisuutta hyödyntävä ja kustannustehokas järjestelmä, joka ottaa huomioon myös kansalaisen edun? Nyt on korkea aika ryhtyä toimiin oikeusjärjestelmän kehittämiseksi."

    Artikkelin aiheet
    Asianajajaliitto
    oikeusprosessi
    oikeusturva
    Suomen oikeusjärjestelmä
    järjestelmän uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle