• Vuoto

    Uutiset
    9.11.201215:00
    MT toimitus

    päivän punkti

    Talvivaaran kaivoksen jätealtaan pohjassa on reikä. Ennen kuin tappi saatiin paikoilleen, ehti altaasta lorahtaa vesikuutio poikineen maastoon.

    Samalla lorahti melkoinen määrä kaivosyhtiön uskottavuutta ja mainetta. Talvivaarassa on ollut jo niin monta ongelmaa, että se alkaa haitata koko alan kehitystä.

    Suomi on kaivosteollisuuden luvattu maa. EU:n alueella vain Ruotsissa on enemmän kaivosteollisuutta kuin meillä. Kaivosteollisuus on myös yksi niistä aloista, joissa on tulevaisuutta. Metallien ja mineraalien kysyntä jatkaa kasvuaan, koska maailmantalous kasvaa.

    Pohjoisen Suomen yli Ruotsista Venäjälle ulottuu malmivyöhyke, jonka sisältämiä rikkauksia ei edes tarkkaan tiedetä. Lisäksi geologit sanovat aina, että toistaiseksi on vasta raapaistu pintaa. Mitä mahtaa löytyäkään, kun mennään vielä syvemmälle, kukapa tietää.

    Kaivosteollisuus on tarkkaa puuhaa. Jos ympäristöön pääsee vaarallisia aineita, niitä ei saada sieltä pois. Talvivaarassa erottelutekniikka on uusi ja prosessissa tarvitaan valtavasti vettä. Maalaisjärki sanoo, että jätevesien kanssa ei voi lepsuilla.

    Kuka on tehnyt virheitä, on vaikea kysymys. Kaivoksen luvat ovat olleet kunnossa. Tekniikkaa ei ilmeisesti sittenkään hallittu, mihin viittaa se, että kaikki ovat yllättyneitä. Sen enempää yhtiö kuin valvojatkaan eivät kuvitelleet, että jäteallas voisi ryhtyä vuotamaan.

    Kaivosalan tulevaisuuden kannalta Talvivaara on tärkeä asia. Jos Suomessa on 50 kaivosta, joista 49 toimii hyvin ja yksi huonosti, tämä yksi kiinnittää kaikkien huomion. Kysymyksessä on niin herkkä alue, että koviin moniin virheisiin ei ole varaa.

    Ratkaisu ei ole se, että kaivosteollisuus ajetaan alas. Ratkaisu on se, että varmistutaan tekniikan toimivuudesta.

    Talvivaara voi ja sen pitää jatkaa, mutta vasta sitten, kun kaikki on varmasti kunnossa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Talvivaara
    kaivosteollisuus
    ympäristö
    vesivuoto
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle