• Lämpötila hilautuu tänään korkeimmillaan 16 asteeseen – räntäkuurotkin mahdollisia

    Yleisesti ottaen on yhä melko kuivaa, vaikka paikallisia sadealueita esiintyy melkein päivittäin jossain päin maata.
    Päivä on tänään poutainen maan itä- ja pohjoisosaa lukuun ottamatta, kertoo Ilmatieteen laitos. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Teemu Salonen.
    Päivä on tänään poutainen maan itä- ja pohjoisosaa lukuun ottamatta, kertoo Ilmatieteen laitos. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Teemu Salonen.  
    Uutiset|Sää
    29.5.202307:23
    STT–

    Päivä on tänään poutainen maan itä- ja pohjoisosaa lukuun ottamatta, kertoo Ilmatieteen laitos. Maan itä- ja pohjoisosassa esiintyy päivän mittaan jokunen sadekuuro.

    ”Mutta mistään yhtenäisestä sadealueesta ei ole kyse”, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.

    Länsi-Suomi säästyy päivällä sateelta, ja aamu voi olla aurinkoinenkin, mutta pilvisyys lisääntyy iltaa kohti ja heikkoja sateita voi esiintyä.

    Kun sadekuurot ovat väistyneet lännessä, sää selkenee ja tuuli heikkenee. Tämä voi Tuovisen mukaan merkitä sitä, että Pohjanmaan seudulla on edessä hallayö. Hallan riski on matalampi idässä ja etelässä tuulen ja pilvisyyden vuoksi.

    Lämpötila on maanantaina suuressa osassa maata 11–16 asteessa. Lapissa lämpötila liikkuu 10 asteen molemmin puolin.

    Tuovisen mukaan matala- ja korkeapaineen alueet vuorottelevat tällä viikolla. Yleisesti ottaen on yhä melko kuivaa, vaikka paikallisia sadealueita esiintyy melkein päivittäin jossain päin maata. Sadealueet kuitenkin painottuvat maan keski- ja pohjoisosiin. Mitä etelämmäs tullaan, sitä kuivempaa ja aurinkoisempaa yleensä on.

    Tuovinen kuvaa, että tällä viikolla pari päivää on lähellä niin sanottua normaalia, pari päivää on normaalia kylmempää ja yksi päivä voi olla todella kolea.

    ”Torstai ja perjantai näyttävät vähän ikäviltä. Tulee mieleen, että eletäänkö tässä kesäkuun alkua vai toukokuun alkua.”

    Erityisesti kesäkuun ensimmäinen päivä eli torstai voi olla viileä.

    ”Torstaina virtaus saattaa tulla enemmän pohjoisen puolelta, se saattaa olla viikon kylmimpiä päiviä. Ei ole täysin mahdotonta, että jotain räntäkuurojakin voisi tulla tuolla Oulu–Kuusamo-välillä ja Itä-Lapissa”, Tuovinen sanoo.

    Tuovisen mukaan kesäkuulle siirryttäessä esimerkiksi Etelä-Suomessa tavanomainen päivälämpötila olisi 17–18 astetta.

    ”Eikä siitä alkuviikosta hirveästi jäädä, kun liikutaan 15–16 asteessa, mutta kyllä yöt ovat aika kylmiä.”

    Artikkelin aiheet
    sään yhteenveto
    lämpötila
    räntä
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita