• Yli 500 ilvestä saaliiksi jahtikaudella 2013–2014

    Helmikuun lopussa päättyneellä ilveksen metsästyskaudella saatiin saaliiksi 505 ilvestä. Maa- ja metsätalousministeriön asetus olisi mahdollistanut enintään 589 ilveksen kaadon.
    Ähtärin eläinpuisto Ilves Lynx lynx
    Ähtärin eläinpuisto Ilves Lynx lynx Kuva: MT:n arkisto
    Uutiset
    7.3.201411:26
    MT toimitus

    Suomen riistakeskukselta haettiin kannanhoidollisia poikkeuslupia 1 333 ilveksen pyyntiin. Riistakeskus myönsi 573 lupaa.

    Luvat suunnattiin tiheimmille ilvesalueille. Luvansaajia kehotettiin metsästämään ilveksiä, jotka liikkuvat vahinkokohteiden tai asutuksen lähellä.

    Maa- ja metsätalousministeriön mukaan poronhoitoalueella tavoitteena on edelleen ilveksen aiheuttamien merkittävien vahinkojen vähentäminen. Lupakiintiöstä enintään 40 oli suunnattu poronhoitoalueelle.

    Muualla Suomessa pyritään hidastamaan kannan kasvua, purkamaan tihentymiä ja paikoin pienentämään kantaa.

    Talven poikkeukselliset lumiolot haittasivat metsästystä. Lumen puutteen takia suunniteltuja maastolaskentojakaan ei pystytty järjestämään suunnitellussa laajuudessa.

    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) tuorein kanta-arvio ennen metsästyskautta oli 2 500–2 800 ilvestä.

    Kauden 2012–2013 ilvessaalis oli 379 eläintä. Ilveksen metsästyskausi alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa.

    Ilves on maailmanlaajuisesti silmälläpidettävä laji. EU:n luontodirektiivillä ilves on tiukasti suojeltu, mutta se rajoitettu metsästäminen on poikkeusluvin mahdollista.

    Artikkelin aiheet
    ilves
    metsästys
    Maa- ja metsätalousministeriö
    Suomen riistakeskus
    luontodirektiivi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle