• Palossa vaurioitunutta veturia ei saatu siirrettyä radalta Lapissa, yöjuna palaa Kolariin

    Tulipalo syttyi illalla kello kahdeksan aikoihin, ja juna pysähtyi tuntien ajaksi Kolarin ja Pellon välille.
    Matkustajat ovat oikeutettuja korvauksiin, kun junavuoro viivästyy vähintään 60 minuuttia. Korvauksia voi hakea VR:n verkkosivujen kautta.
    Matkustajat ovat oikeutettuja korvauksiin, kun junavuoro viivästyy vähintään 60 minuuttia. Korvauksia voi hakea VR:n verkkosivujen kautta.  Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Uutiset|Liikenne
    25.7.202511:13
    STT–

    Lapista Helsinkiä kohti torstai-iltana lähtenyt yöjuna palaa Kolariin sen jälkeen, kun veturissa syttynyt tulipalo keskeytti matkan alkuillasta. VR kertoi asiasta perjantain vastaisena yönä kello kahden jälkeen.

    Junan mukana Kolariin palaavat myös junassa olleet matkustajat, joita oli tapauksen sattuessa 350. Heille on määrä järjestää korvaavat kuljetukset perjantaina aamupäivän aikana. VR:n viestinnästä ei osattu yöllä kertoa STT:lle, miten kuljetukset mahdollisesti järjestetään.

    Tulipalo syttyi illalla kello kahdeksan aikoihin, ja juna pysähtyi tuntien ajaksi Kolarin ja Pellon välille. Illalla matkustajat siirtyivät joksikin aikaa junan ulkopuolelle, mutta pääsivät myöhemmin palaamaan takaisin sisätiloihin.

    Lapin pelastuslaitos kertoi hieman ennen kello yhtätoista illalla, että dieselveturissa leimahtanut tulipalo on saatu sammutettua. Yöjuna ei päässyt tästä huolimatta etenemään, koska veturi oli yhä radalla.

    Illalla matkustajat siirtyivät joksikin aikaa junan ulkopuolelle, mutta pääsivät myöhemmin palaamaan takaisin sisätiloihin.

    VR:n viestintäpäällikkö Taina Kuitunen kertoi STT:lle, että veturi vaurioitui palossa siinä määrin, että sitä ei lopulta saatu siirrettyä radalta apuveturin avulla.

    ”Pahoittelemme tätä viivästymistä ja haittaa”, Kuitunen sanoi tapauksesta.

    Kuitunen muistutti, että matkustajat ovat oikeutettuja korvauksiin, kun junavuoro viivästyy vähintään 60 minuuttia. Korvauksia voi hakea VR:n verkkosivujen kautta.

    Viestintäpäälliköllä ei ollut yöllä antaa arviota siitä, millaisella aikataululla veturi mahdollisesti saataisiin poistettua rataosuudelta.

    Tässä nyt selvitellään, miten veturi saadaan radalta pois”, hän sanoi yöllä puoli kolmen aikoihin.

    Yöjuna korvattiin linja-autolla matkustajille, joiden oli ollut määrä nousta kyytiin Pellon ja Oulun väliltä.

    Kuitusen mukaan tapaus ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut muilla tavoin junaliikenteeseen.

    Artikkelin aiheet
    veturipalo
    VR
    lapin junaliikenne
    Kolari
    yöjuna
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin