• Keskusta juhlii tänään 110-vuotista taivaltaan turuilla ja toreilla

    Puolue pitää sotea ja maakuntauudistusta vaalikauden merkittävimpinä uudistuksina.
    Keskusta nousi viime eduskuntavaaleissa 2015 Suomen suurimmaksi puolueeksi 21,1 prosentin kannatuksellaan.
    Keskusta nousi viime eduskuntavaaleissa 2015 Suomen suurimmaksi puolueeksi 21,1 prosentin kannatuksellaan. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    17.9.201613:00
    Katja Lamminen

    Keskusta juhlii tänä vuonna 110 vuoden taivaltaan. Sanomalehti Karjalaisen mukaan merkkivuosi näkyy maamme turuilla ja toreilla viikonloppuna.

    Puolueen paikalliset toimijat järjestävät eri puolilla Suomea tapahtumia, jotka kantavat nimeä "Teemme tulevaisuutta". Keskustaväki jalkautuu muun muassa toreille, markettien pihoille ja kävelykaduille pääsääntöisesti tänään lauantaina.

    Tapahtumien nimi viittaa siihen, että keskustan mukaan se "ei ole jäänyt historian pauloihin vaan on valinnut tulevaisuuden rakentamisen uudistamisen ja edistyksen keinoin". Keskusta pitää kuluvan vaalikauden merkittävimpinä uudistuksina sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) uudistusta ja maakuntauudistusta. Molempien tarkoituksena on nykyaikaistaa palveluja ja parantaa julkisen talouden kestävyyttä.

    Keskustan toiminta alkoi vuonna 1906, jolloin Oulussa perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto. Samaan aikaan Laihialla syntyi Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto. Jälkimmäisen keskeisenä perustajana ja taustavaikuttajana toimi Santeri Alkio, jota pidetään keskustan ideologisena isänä. Liitot yhdistyivät vuonna 1908, ja puolueen nimeksi vakiintui Maalaisliitto. Vuodesta 1965 vuoteen 1988 puolueen nimi oli Keskustapuolue.

    Keskusta nousi viime eduskuntavaaleissa 2015 Suomen suurimmaksi puolueeksi 21,1 prosentin kannatuksellaan. Jäseniä puolueella oli viime vuonna oman ilmoituksensa mukaan 117 451.

    Artikkelin aiheet
    Keskusta
    110-vuotisjuhla
    sote-uudistus
    maakuntauudistus
    Suomen puoluehistoria
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle