• Eduskunta keskustelee tänään EU:n budjetista ja elpymispaketista

    Perussuomalaiset jättää elpymispaketista välikysymyksen, koska Suomelle palautuva summa on jäämässä noin puoli miljardia euroa ennakoitua pienemmäksi.
    Elpymispaketti ei tule missään vaiheessa erikseen käsittelyyn eduskunnassa, vaan se on niputettu budjetin kanssa yhteen.
    Elpymispaketti ei tule missään vaiheessa erikseen käsittelyyn eduskunnassa, vaan se on niputettu budjetin kanssa yhteen. Kuva: LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
    Uutiset
    10.2.202109:35
    STT

    Eduskunnassa käydään tänään lähetekeskustelu EU:n seuraavasta seitsenvuotisesta budjetista ja sen yhteydessä myös paljon porua herättäneestä EU:n elpymispaketista.

    Odotettavissa on rapsakkaa keskustelua, koska elpymispaketti ei tule missään vaiheessa erikseen käsittelyyn eduskunnassa, vaan se on niputettu budjetin kanssa yhteen.

    Osana tätä kokonaisuutta annetaan samalla mandaatti EU:n elpymisvälinettä varten otettavalle lainalle. Eduskunnan suuri sali äänestää aikanaan kuitenkin koko seitsemän vuoden budjetista.

    Asia lähetetään keskustelun jälkeen valtiovarainvaliokuntaan ja siihen pyydetään perustuslakivaliokunnalta lausunto.

    Perustuslakivaliokunta tarkastelee ainakin sitä, vaaditaanko asiasta äänestämiseen 2/3 enemmistö vai riittääkö yksinkertainen. Hallituksen esitys lähtee siitä, että yksinkertainen riittää. Keskeinen edellytys on ollut, että lainanhoidon vastuut pitää olla rajattu tarkkamääräisesti.

    Perussuomalaiset valmistautuu antamaan välikysymyksen

    EU:n budjetti vuosille 2021–2027 on yli 1 070 miljardia euroa. Elpymispaketissa on kyse 750 miljardin euron elvytysrahasta, jonka EU-komissio lainaa rahoitusmarkkinoilta jaettavaksi edelleen jäsenmaille avustuksina ja lainoina.

    Väliaikaisella elpymisvälineellä on tarkoitus auttaa EU-maita koronaviruspandemian aiheuttamien välittömien taloudellisten ja sosiaalisten vahinkojen korjaamisessa.

    Suomi on saamassa elpymisvälineen avustuksista tämän hetken arvion mukaan kokonaisuudessaan yhteensä noin 2,7 miljardia euroa.

    "Lopullinen määrä selviää vasta kesällä 2022, sillä siihen vaikuttaa talouden kehitys viime ja tänä vuonna. Tärkeää on, että voimme kohdentaa rahaa niin, että koko Suomi hyötyy", valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) on sanonut.

    Suomessa erityisesti oppositiopuolueista perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit ovat vastustaneet elpymispakettia. Perussuomalaiset on kertonut valmistautuvansa jättämään asiasta välikysymyksen, koska Suomelle palautuva summa on jäämässä noin puoli miljardia euroa ennakoitua pienemmäksi.

    Summan pienentymisen taustalla on se, että Suomen talouden koronavauriot ovat jääneet pelättyä lievemmiksi.

    Suomi kertoo 15. maaliskuuta EU-komissiolle alustavan suunnitelmansa siitä, millä tavoin Suomi käyttäisi EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä tulevia rahoja kestävän kasvun ohjelmaansa.

    Artikkelin aiheet
    eu:n budjetti
    eu:n elpymispaketti
    Eduskunta
    Perussuomalaiset
    Matti Vanhanen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle