• Minkeille haetaan tyhjiksi jääneitäkasvatushalleja Etelä- ja Itä-Suomesta

    Uutiset
    27.1.201215:00
    Jouko Kyytsönen

    Turkisala on panemassa alulle hanketta, jossa minkkejä kasvatettaisiin välitysporsaiden tapaan erillisissä halleissa, joiksi sopisivat esimerkiksi tyhjilleen jääneet kalkkuna- ja broilerihallit tai sikalat.

    Asiasta järjestetään ensimmäinen kokous Forssassa 9. helmikuuta.

    Myös Itä-Suomesta etsitään sopivia paikkoja ja maatiloja, Suomen Turkiseläinten kasvattajain liiton toiminnanjohtaja Michael Hornborg sanoo.

    ”Turkistuotanto suuntautuu täysin vientiin. Siten uudet tuottajat eivät kilpailisi Suomessa keskenään tai vanhan tuotannon kanssa vaan luotaisiin uutta vientiä”, Hornborg pohtii.

    Hänen mielestään minkkien kasvatus sopisi hyvin maatiloille, joissa on jo kokenutta työvoimaa, koneita ja ympäristöluvat. Valmiiden hallien vuoksi päästäisiin kohtuullisilla investoinneilla alkuun.

    Minkeille sopivaa rehua on saatavilla. Syksyllä lopettamisesta ja nahoituksesta huolehtisi esimerkiksi siihen erikoistunut yritys.

    ”Minkkien kasvatus muualla olisi win-win-tilanne eli kaikki hyötyisivät. Penikoita tuottavat tilat voisivat keskittyä enemmän siitoseläimiin. Välitysminkkitilat saisivat elinkeinon”, Hornborg sanoo.

    Turkiskasvattajain liitolla on kolme brändilupausta: tuottajien, eläinten ja ympäristön hyvinvointi.

    Turkisalaa arvostellaan vahvasti villieläinten tarhaamisesta. Siihen ala vastaa avoimuudella ja sillä, että tarhat sertifioidaan.

    Häkkeihin ja tuotantoon on satsattu vuodessa 70 miljoonaa euroa, kun koko alan tuotannon arvo on 350–400 miljoonaa euroa.

    ”Sertifioiduilla tiloilla asiat ovat mielestämme kunnossa. Alan vastustajille olojen parantaminen ei riitä, vaan he haluavat lopettaa tuotannon.”

    Hornborg muistuttaa, että jos nykyinen suomalainen tuotanto lopetettaisiin, kasvatus siirtyisi esimerkiksi Kiinaan, jossa olot ovat varmasti nykyistä huonommat.

    Entinen Turkistuottajat eli nykyinen Saga Furs järjestää suuria turkishuutokauppoja Helsingissä, jossa kaupataan suomalaisnahkojen lisäksi myös ulkomailta tuotettuja nahkoja.

    Turkiskasvattajat omistavat enemmistöäänioikeuden Saga Fursista.

    ”Saga Furs on pystynyt ottamaan koko ketjun tuotekehityksineen haltuunsa. Se on tärkein tekijä alan menestykseen”, Hornborg arvioi.

    ”Olemme esimerkiksi kehittäneet pienistä turkispaloista tehdyn vaatteen, joka on erittäin kevyt ja näyttää hyvältä.”

    ”Viennistä 60 prosenttia menee Kiinaan, joka on Tanskan kanssa ylivoimaisesti suurin minkin tuottaja.”

    ”Turkistrendit määräytyvät kuitenkin lähinnä Italiassa, jossa suomalainen Saga on erittäin hyvässä huudossa uusine tuotteineen.”

    JOUKO KYYTSÖNEN

    Saga Furs

    on pystynyt

    ottamaan koko ketjun tuote-

    kehityksineen

    haltuunsa ja se on tärkein tekijä alan

    menestykseen.

    michael Hornborg

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    turkistuotanto
    minkkien kasvatus
    Saga Furs
    Suomen Turkiseläinten kasvattajain liitto
    eturahoitus ja maaseutuhankkeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle