• Bloomberg: Ekonomistit eivät odota EKP:ltä enää koronlaskuja

    Ohjauskorkojen ennakoidaan jäävän nykytasolleen vielä parin vuoden ajaksi.
    Euroopan keskuspankki EKP alensi ohjauskorkoja viimeksi kesäkuussa, ja keskeinen talletuskorko on ollut siitä lähtien tasan 2,0 prosenttia. LEHTIKUVA/AFP.
    Euroopan keskuspankki EKP alensi ohjauskorkoja viimeksi kesäkuussa, ja keskeinen talletuskorko on ollut siitä lähtien tasan 2,0 prosenttia. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Talous
    12.12.202511:15
    STT

    Uutistoimisto Bloombergin haastattelemat ekonomistit eivät odota, että Euroopan keskuspankki EKP enää alentaisi ohjauskorkojaan. Bloombergin ekonomistikyselyssä yli 60 prosenttia vastaajista arvioi, että seuraava korkoliike on ylöspäin.

    Tunnelma on muuttunut selvästi parin kuukauden aikana. Vielä lokakuussa tällä linjalla oli vain noin kolmannes vastanneista.

    Korkojen nostoa saadaan kuitenkin vielä odottaa. Yleisin arvio on, että EKP jättää ohjauskorot nykyiselle tasolleen ainakin vuoden 2027 loppupuolelle. EKP alensi ohjauskorkoja viimeksi kesäkuussa, ja keskeinen talletuskorko on ollut siitä lähtien tasan 2,0 prosenttia.

    Muuttuneiden odotusten taustalla on euroalueen inflaation tasaantuminen ja se, että euroalue on pääosin selviytynyt ennakoitua paremmin kauppa- ja geopoliittisista jännitteistä.

    EKP:n johtokunnan jäsen Isabel Schnabel myötäili tätä näkemystä euroalueen taloudesta äskettäin Bloombergin haastattelussa. Euroalueen talouden kehitys saa tukea kuluttajakysynnästä ja puolustusmenojen ja infrastruktuuri-investointien kasvusta, hän arvioi.

    Muut EKP:n johtokunnan jäsenet eivät ole ottaneet kantaa ohjauskorkojen kehityssuuntaan vaan tyytyneet toteamaan, että korot ovat nyt kohdallaan.

    EKP:n neuvoston viimeinen korkokokous tänä vuonna on ensi viikon torstaina. EKP:ltä ei odoteta korkoliikkeitä, mutta keskuspankki saattaa ennakkoarvioiden mukaan nostaa ennustettaan euroalueen talouskasvusta.

    Artikkelin aiheet
    Euroopan keskuspankki
    EKP
    ohjauskorko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle