
BBC uutisoi 4.5.2026 Amsterdamin päätöksestä kieltää lihan ja fossiilisten polttoaineiden ulkomainonta. Amsterdam on ensimmäinen pääkaupunki, joka rajoittaa mainontaa tällä tavalla.
Useat pienemmät kaupungit, kuten Edinburgh, Sheffield, Tukholma ja Firenze, ovat kieltäneet tai ovat kieltämässä fossiilisten polttoaineiden mainontaa. Ranskassa on voimassa valtakunnallinen kielto.
Mistä oikein on kyse?
Amsterdamin tapauksessa toukokuun alusta lähtien esimerkiksi hampurilaisten, polttomoottoriautojen ja lentoyhtiöiden mainoksia ei saa olla kaupungin mainostauluissa, raitiovaunupysäkeillä tai metroasemilla.
Kielto ei kuitenkaan koske brändimainontaa, eli esimerkiksi lihayritysten yleismainoksia saa olla katujen varsilla. Yritykset voivat myös mainostaa tuotteitaan muissa medioissa.
Euroopan unionissa itsenäisillä valtioilla ja esimerkiksi kaupungeilla on laaja valta säädellä mainontaa omistamillaan julkisilla paikoilla.
Perusteena voivat olla esimerkiksi ympäristö- ja ilmastotavoitteet. Amsterdamin tapauksessa lihan ja fossiilisten polttoaineiden mainonta nähdään ristiriidassa kaupungin hiilineutraaliustavoitteiden kanssa.
EU-oikeuden mukaan mainonnan rajoitukset ovat sallittuja, jos ne ovat välttämättömiä jonkin painavamman yleisen edun suojelemiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi kansanterveys, ympäristönsuojelu tai kuluttajansuoja.
Elintarviketurvallisuus | Faktatietoja Euroopan unionista | Euroopan parlamentti
Tämän periaatteen nojalla unionin alueella on aiemmin asetettu esimerkiksi tupakka- ja alkoholimainonnan kieltoja sekä rajoituksia lapsille suunnatulle epäterveelliselle ruoalle.

Markkinointikielto ei kuitenkaan saa suosia minkään jäsenmaan tuotteita muiden kustannuksella.
Mainontaan liittyviä ristiriitoja ratkaistaan tuomioistuimissa. Kansallisella tasolla markkinaoikeus voisi arvioida, onko rajoitus perusteltu.
Lopullisen ratkaisun antaa Euroopan unionin tuomioistuin (EUT). Se voi päättää, onko kansallinen tai paikallinen kielto ristiriidassa EU:n perussopimusten kanssa.
Lihan markkinointikiellot ovat tällä hetkellä uusi ilmiö. Vielä ei tiedetä, ovatko koko valtion kattavat tai paikalliset kiellot mahdollisia, sillä asiasta ei ole ennakkotapausta.
Vuonna 2024 EUT teki merkittävän päätöksen, joka liittyi lihan markkinointiin. Ranska yritti kieltää lihan kaltaisten nimien (steak = liha, sausage = makkara) käytön kasvipohjaisilla tuotteilla, mutta EUT hylkäsi kiellon.
Tuomioistuimen mukaan jäsenmaat eivät voi kieltää näiden termien käyttöä, jos tuotteen koostumus on selvästi ilmoitettu, ellei kyseiselle tuotteelle ole säädetty virallista lakisääteistä nimeä. Tämä päätös vahvistaa, että markkinointia on vaikea rajoittaa EU:ssa, jos se ei ole harhaanjohtavaa.
Vastaus lihatuotteiden mainoskieltoon Suomessa on siis, että sellaisia voisi tulla myös meille.
Asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, sillä lihan markkinointikiellosta ei ole vielä kansallista tai Euroopan unionin tuomioistuimen päätöstä. Lisäksi Suomessa on tähän asti keskitytty pikemminkin valistukseen ja kuluttajien tiedon lisäämiseen.
BBC:n artikkeli: Amsterdam bans public adverts for meat and fossil fuels
Lähde: Euroopan unionin tuomioistuin