• Lääkitysvahingot tapahtuvat usein poikkeustilanteissa ja iso osa niistä voitaisiin estää – "Rutiinit toimivat tärkeinä suojausmekanismeina"

    Valtaosa lääkehoidon vahingoista olisi tuoreen raportin mukaan ollut estettävissä olemassa olevilla keinoilla, esimerkiksi varmistamalla lääke ja annostus kahteen kertaan.
    Potilasvakuutuskeskuksen mukaan vahinkoja sattuu helposti silloin, kun joudutaan jostain syystä toimimaan poikkeustilanteessa. Kuvituskuva arkistosta. LEHTIKUVA / Laura Ukkonen.
    Potilasvakuutuskeskuksen mukaan vahinkoja sattuu helposti silloin, kun joudutaan jostain syystä toimimaan poikkeustilanteessa. Kuvituskuva arkistosta. LEHTIKUVA / Laura Ukkonen.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    18.12.202410:30
    STT–

    Kaikista potilasvahingoista vain noin neljä prosenttia liittyy virheisiin lääkityksessä. Asia selviää Potilasvakuutuskeskuksen lääkitysvahinkoja käsittelevästä teemaraportista.

    Valtaosa lääkehoidon vahingoista olisi raportin mukaan kuitenkin ollut estettävissä olemassa olevilla keinoilla, esimerkiksi varmistamalla lääke ja annostus kahteen kertaan.

    Teemaraportin laatineen Potilasvakuutuskeskuksen potilasturvallisuuslääkärin Morag Tolvin mukaan vahinkoja sattuu helposti silloin, kun joudutaan jostain syystä toimimaan poikkeustilanteessa.

    ”Rutiinit toimivat tärkeinä suojausmekanismeina vähentäen vahingoille alttiita olosuhteita”, hän sanoo tiedotteessa.

    Teemaraportin aineisto koostuu vuosina 2021–2023 ratkaistuista korvatuista potilasvahingoista.

    Yli puolet korvatuista lääkehoidon vahingoista oli lieviä, eli potilaalle aiheutui vain vähän tai ei lainkaan haittaa. Reilu kolmasosa korvatuista vahingoista aiheutti vakavan haitan, kun taas noin seitsemän prosenttia tapauksista johti potilaan kuolemaan.

    Suurin osa eli hieman alle neljäsosa lääkehoidon vahingoista liittyi verenohennuslääkkeisiin.

    Puolet korvatuista vahingoista tapahtui lääkehoidon suunnitteluvaiheessa. Lääkkeen annostelussa sattui hieman yli kymmenen prosenttia vahingoista.

    ”Etenkin verenohennuslääkkeiden ja antibioottien vahingot liittyivät hyvin usein lääkitsemättä jättämiseen: potilaalle olisi pitänyt aloittaa lääkitys, tai lääkitystä olisi pitänyt jatkaa pidempään”, Tolvi kertoo.

    Potilasvakuutuskeskuksen mukaan lääkitykseen liittyvä vahinko voidaan korvata potilasvahinkona, jos lääkkeen määräämisessä tai antamisessa on tapahtunut kokeneen ammattihenkilön standardilla arvioiden virhe.

    Artikkelin aiheet
    lääkitysvahingot
    Potilasvakuutuskeskus
    potilasturvallisuus
    lääkehoito
    verenohennuslääkkeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle