• Yle: Koulujen joulujuhlia siirretään pois kirkoista erityisesti pienillä paikkakunnilla

    Joulujuhlaa ollaan siirtämässä pois kirkoista esimerkiksi Kannuksessa, Kaustisella sekä Lieksassa.
    Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen ratkaisu on johtanut kirkossa pidettävien joulujuhlien perumiseen joillain paikkakunnilla.
    Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen ratkaisu on johtanut kirkossa pidettävien joulujuhlien perumiseen joillain paikkakunnilla. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    19.11.201919:05
    Matti Tuominen

    Erityisesti monella pienellä paikkakunnalla siirretään koulujen joulujuhlia pois kirkoista. Kaikki koulut eivät kuitenkaan pysty juhlia siirtämään. Tähän on usein syynä tilanpuute. Asiasta kertoo Yle.

    Yle kysyi joulujuhlajärjestelyistä kaikkein suurimpien kaupunkien ja yli 20 pienemmän kaupungin edustajilta. Isommilla paikkakunnilla kirkkojen käytöstä juhlapaikkoina on luovuttu jo aiemmin.

    Joulujuhlaa ollaan siirtämässä pois kirkoista esimerkiksi Kannuksessa, Kaustisella sekä Lieksassa.

    Kirkkojuhlien perumisen syynä on apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen ratkaisu, jonka mukaan kaikille koulun oppilaille tarkoitettua yhteistä joulujuhlaa ei voi järjestää kirkossa, koska se loukkaa koululaisten uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta. MT kertoi Pölösen ratkaisusta tuoreeltaan.

    Aluerehtori Timo Vattulainen toteaa Ylelle olevansa pöyristynyt apulaisoikeusasiamiehen ratkaisusta. Hän huomauttaa, että kansakuntana meillä on jäljellä hyvin vähän perinteitä. Vattulainen muistuttaa, että uskonnollisuus tai uskonnon harjoittaminen ei ole joulujuhlan pääasia.

    Yle: Koulut ympäri Suomen siirtävät nyt joulujuhliaan pois kirkoista – Rehtori: “Meillä on vähän perinteitä, ja lopuistakin ollaan luopumassa”

    Lue lisää:

    Koulun joulujuhlan järjestäminen kirkossa on lainvastaista – eduskunnan apulaisoikeusasiamies tyrmäsi kouvolalaiskoulun käytännön

    Artikkelin aiheet
    koulujen joulujuhlat
    kirkko
    uskonnonvapaus
    pienet paikkakunnat
    Pasi Pölönen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle