• Sika-ala vaatiisamat säännöt kaikille

    Uutiset
    18.4.201216:00
    Terhi Torikka

    Tuottajajärjestöt vaativat, että sikojen hyvinvointidirektiivin noudattamista koskeva valvonta on yhtenäistä kaikissa EU-jäsenvaltioissa. Hyvinvointinormeja ei saa tulkita Suomessa eri tavoin kuin tärkeimmissä kilpailijamaissa, MTK ja Suomen Sikayrittäjät vaativat.

    ”Kun kilpaillaan samoilla markkinoilla ja laki on sama, myös tulkinnan pitää olla sama”, sanoo Sikayrittäjien puheenjohtaja Ari Berg.

    Yhtenäisyys on otettava huomioon sekä sikojen hyvinvointiasetuksessa että Eviran ohjeistuksessa. Esimerkiksi ritiläpalkkien rakojen enimmäisleveys on direktiivissä 18 millimetriä.

    Ruotsi hyväksyy raoissa kolmen millimetrin vaihtelun. Hollanti aikoo puolestaan hyväksyä 20 millimetrin palkkiraon vanhoissa lihasikaloissa.

    Sika-alan toimijat muistuttavat myös, että ritilälattioiden valmistajilla on tuotteissaan vaihteluväli, jota laki ei tunne.

    ”Toivottavasti saamme saman jouston kuin Ruotsissa. Kalliiden muutosten tekeminen liian tiukan tulkinnan vuoksi tuntuu turhalta. Millimetri ei vaikuta sikojen hyvinvointiin”, Berg sanoo.

    MTK:n mielestä eläinten hyvinvointia tulee ensisijaisesti arvioida ja valvoa eläinlähtöisesti.

    ”Tärkeintä on, että eläimet ovat hyvinvoivia, terveitä ja niillä on mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Vasta jos hyvinvoinnissa havaitaan puutteita, tarkastuksen tulee perustua säädösten tarkkaan tulkintaan ja mittauksiin”, sikajaosto toteaa kannanotossaan.

    TERHI TORIKKA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sika-ala
    eläinhyvinvointi
    EU-säännöt
    MTK
    Suomen Sikayrittäjät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle