• Luovutaanko avohakkuista?

    Uutiset
    18.6.201216:00
    MT toimitus

    LEHTIKATSAUS

    Paine avohakkuiden lopettamiseen kasvaa, kirjoittaa Lapin Kansa.

    ”Poliittinen tahto avohakkuiden kieltämiseksi kasvaa koko ajan. Yhä harvempi suomalainen

    katsoo metsää hakkuumielessä, joten monen mielestä poimintahakkuun jälki on miellyttävämpi kuin suuret aukot.”

    ”Metsien käsittelyn monipuolistamista pohtineen työryhmän (Aamulehti 17.2. 2011) mielestä

    metsien kasvatus ilman avohakkuita on sallittava.

    Työryhmä korosti, että varsinkin jos metsällä on muutakin arvoa kuin pelkkä puuntuotanto, nykyistä pehmeämmät käsittelymenetelmät ovat tervetulleita.

    Esimerkiksi Lapissa luontomatkailun merkitys kasvaa koko

    ajan. Samaan aikaan metsäteollisuus on omilla ratkaisuillaan viitoittanut tietä uuteen, metsätalouden merkitystä vähentävään suuntaan. Tällainen viitoitus oli varsinkin Kemijärven

    sellutehtaan lakkauttaminen.”

    Kaleva pohtii pääkirjoituksessaan Jyrki Kataisen tulevaisuuden toimia ja kokoomuksen menestystä.

    ”Pääministeri Jyrki Kataisen uudelleenvalinta puheenjohtajaksi oli läpihuutojuttu. Ilmassa

    roikkuu kuitenkin kysymys,

    jääkö tuleva kaksivuotiskausi viimeiseksi. Jos hän istuu kauden

    loppuun, puoluejohtovuosia

    tulee kymmenen täyteen. Se on paljon se. Kun Suomen EU-komissaaripaikka vapautuu 2014, se voi kiinnostaa Kataista. Paikka jyvitettiin hallitusneuvotteluissa kokoomukselle.

    Kokoomuksen menestys

    perustuu siihen, että Katainen on vienyt puolueen politiikan keskustaan ja vähän ylikin.

    Kokoomus voi tehdä näin, koska

    sitä ei uhkaa oikealta mikään puolue. Kaikella on silti rajansa. Tästä todisti puoluekokoukselle tehty, sinänsä tuhoon tuomittu aloite, että puolueen linjaa

    pitäisi vääntää piirun verran

    oikealle.”

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    avohakkuut
    metsätalous
    luontomatkailu
    metsäteollisuus
    Jyrki Katainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle