• Maatilan riikinkukko karkuteillä Vääksyssä

    Pihapiirissä asustanut riikinkukko jätti laumansa. Korean linnun on viimeksi nähty kulkevan tiellä Lahden suuntaan.
    Riikinkukko voi lentää pitkiäkin matkoja. Kuvan riikinkukko ei liity tapaukseen.
    Riikinkukko voi lentää pitkiäkin matkoja. Kuvan riikinkukko ei liity tapaukseen. Kuva: Stina Haaso
    Uutiset
    24.6.201917:50
    Iida Jäykkä

    Valvotusti ulkoilemassa ollut riikinkukko karkasi omistajaltaan lauantai-iltapäivänä.

    Viimeisin havainto linnusta on viime yönä noin puolen yön aikaan, kun se on nähty kulkevan tiellä Lahden suuntaan Vehkoon risteyksessä. Siitä se on mennyt golfkentän läpi läheiseen metsään.

    Kyseessä on aikuinen riikinkukko, jolla on pitkä pyrstö.

    "Lintua ei todennäköisesti saa kiinni, koska se lähtee nopeasti karkuun ja se pystyy lentämään pitkiäkin matkoja. Sen vuoksi havainnoista tulisi ilmoittaa minulle, sillä se tuntee omistajansa", karanneen riikinkukon omistaja Laura Jokela kertoo.

    Juhannusheilastelusta tuskin on kyse, sillä Jokelan mukaan se on todennäköisesti pelästynyt kettua tai muuta petoeläintä ja lähtenyt karkuun. Maatilan pihapiirissä asustaa muitakin riikinkukkoja, joista karannut lintu on lauman johtaja.

    Yleensä riikinkukko nukkuu puissa, joten kyseinen lintu saattaa edelleen olla Vääksyn golfkentän läheisessä metsässä.

    Riikinkukot selviävät luonnossa, sillä ne pystyvät itse etsimään itselleen ruokaa ja vettä. Nopeiden liikkeidensä vuoksi petoeläinten on myös hankala metsästää riikinkukkoa.

    Kyseinen lintu ei ole vaarallinen ihmisille, vaan todennäköisesti arka ja lähtee lentoon vieraiden ihmisen lähestyessä.

    Kaikki havainnot karkurista tulisi soittaa linnunomistajan numeroon 050366260.

    Artikkelin aiheet
    riikinkukko
    Vääksy
    karkaaminen
    eläimet
    maatilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle