Lihakunnan hallitus päätyi eronpyyntöön, koska Lihakunnan edustajisto on vaatinut ylimääräistä edustajiston kokousta.
”Hallitus teki siitä omat johtopäätöksensä”, hallituksen puheenjohtaja Juha Partanen sanoo.
Partanen valittiin hallitukseen ja sen puheenjohtajaksi 18. joulukuuta pidetyssä hallintoneuvoston kokouksessa. Samassa kokouksessa vaihtui kaikkiaan neljä hallituksen kuudesta jäsenestä.
”Silloin tehtiin nuorennusleikkaus. Sen oli tarkoitus olla pitempiaikainen ratkaisu”, Partanen sanoo.
Lihakunta on 1903 perustettu osuuskunta, jonka jäseniä ja omistajia ovat suomalaiset lihantuottajat. Se huolehtii lihanhankinnasta Atrialle.