• Media: Jyrki Katainen haluaa metsäalalta nykyistä aktiivisempaa edunvalvontaa – "Nyt ei kannata jäädä puolustusasemiin"

    Kataisen mielestä komission ja parlamentin vähäinen metsäasioiden osaaminen hankaloittaa metsäpolitiikan edunvalvontaa.
    Varapuheenjohtaja Katainen myöntää, että ymmärrys kestävää metsätaloutta ja metsänhoitoa kohtaan on EU:n piirissä erittäin vähäistä.
    Varapuheenjohtaja Katainen myöntää, että ymmärrys kestävää metsätaloutta ja metsänhoitoa kohtaan on EU:n piirissä erittäin vähäistä. Kuva: Juha Roininen
    Uutiset
    24.10.201923:59
    Matti Tuominen

    EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen patistelee metsäalaa aktiivisuuteen edunvalvonnassa. Hän kertoo näkemyksiään Audiomedia Oy:n haastattelussa.

    Kataisen mielestä komission ja parlamentin vähäinen metsäasioiden osaaminen hankaloittaa metsäpolitiikan edunvalvontaa.

    "Se ei tahdo mennä perille, että samaan aikaan voidaan samassa maassa suojella merkittävästi metsiä, mutta samalla hyödyntää metsiä. Hiilinielujen määrä eli metsien kuutiomäärä talousmetsissä kasvaa, mitä paremmin sitä hoitaa", Katainen muistuttaa haastattelussa.

    Varapuheenjohtaja Katainen myöntää, että ymmärrys kestävää metsätaloutta ja metsänhoitoa kohtaan on EU:n piirissä erittäin vähäistä.

    "Keskimääräinen eurooppalainen ymmärtää metsiä ja metsänhoitoa yhtä hyvin kuin keskimääräinen itä- suomalainen ymmärtää Maltan tonnikalan viljelyä, eli metsä ei ole samalla tavalla läsnä ihmisten elämässä", hän vertaa.

    Kataisen mukaan ilmastokeskustelu on lisännyt kiinnostusta metsiä kohtaan. Kiinnostuksen kasvu tarjoaakin varapuheenjohtajan mielestä mahdollisuuden kestävän metsätalouden esittelylle. Niinpä hän kannustaa metsäalaa tehostamaan ja aktivoimaan omaa edunvalvontaansa komission suuntaan.

    Kataisen mielestä metsäalan tulisi yhdistää voimansa komissiossa ilmasto- ja ympäristöpääosaston lisäksi myös tutkimuspääosaston kanssa. Sen sijaan että kommentoidaan tehtyjä esityksiä, alan pitäisi hänen mielestään olla proaktiivisesti kertomassa, miten metsäbiomassaa voidaan käyttää, miten se voi korvata fossiilisia raaka-aineita ja sitoa hiiltä puurakentamisella.

    "Nyt ei kannata jäädä puolustusasemiin, vaan lähteä hyökkäämään ja osoittaa että järkevällä metsäpolitiikalla voidaan korvata fossiilista, kasvattaa nieluja ja parantaa sosiaalista taloudellista hyvinvointia", hän kannustaa.

    Artikkelin aiheet
    metsäpolitiikka
    edunvalvonta
    Jyrki Katainen
    EU-komissio
    kestävä metsätalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria