Paikallishistorian tutkiminen on teko kotiseudun hyväksi
Manu Kärki tietää, että välillä aineiston löytäminen voi olla todella vaikeaa. ”Aineiston saatavuus riippuu aiheesta. Joskus aineistoa saattaa löytyä niin paljon, että sen läpikäynti vaatii hyviä istumalihaksia”, hän kertoo. Pasi Leino Kuva: Viestilehtien arkistoSOMERO
Someron Somerniemellä koko ikänsä asunut kotiseutuneuvos Manu Kärki on tehnyt kotiseutunsa hyväksi mittavan työn. Hän on kirjoittanut kolmenkymmenen viime vuoden aikana yli kymmenen paikallishistoriallista kirjaa, osan yksin, osan ryhmässä.
Kansiin on koottu niin somerniemeläisten yhdistysten, yritysten kuin kansakoulunkin historiaa sekä paikallista sotahistoriaa. Myös Someron kartanot ja pankki ovat saaneet historiikkinsa.
”Olen valinnut aiheet oman mielenkiintoni mukaan. Se on hyvä ohje kotiseutukirjoittamisesta kiinnostuneille”, Kärki sanoo.
Kärjen suku on elänyt Somerniemellä satoja vuosia. Tämän ansiosta miehellä on runsain määrin kotiseututietämystä. Hän tuntee ihmiset ja paikat ja tietää, keneltä mitäkin asiaa kannattaa kysyä.
Kärki uskookin, että ilman kotiseututietämystä tutkimuksesta jää puuttumaan jotakin.
”Mielestäni pääedellytys on, että tuntee ja tietää sen, mistä kirjoittaa. Pelkät asiakirjat eivät aina kerro kaikkea, sillä monella asialla voi olla tausta, jota ei ole kirjoitettu pöytäkirjoihin.”
Kärjellä on selvä näkemys siitä, mistä kotiseutuhistorian tutkiminen kannattaa aloittaa.
”Ensin kannattaa selvittää, haluaako markkinoida tai myydä tulevaa tutkimustaan. Tietysti pöytälaatikkoonkin voi kirjoittaa, mutta kyllähän se harmittaa, jos on tehnyt ison työn, eikä kukaan lue sitä.”
Lisäksi Kärki suosittelee keräämään ennakkotilauksia ja kysymään hankkeeseen mukaan vaikkapa kotiseutuyhdistystä.
”Ollaan paljon varmemmalla pohjalla, jos jo etukäteen on tiedossa, onko kirjalle kysyntää ja kiinnostusta.”
Kun alkuvalmistelut on tehty, alkaa varsinaisen tutkimuksen tekeminen aineiston hankinnalla.
”Oli aihe mikä tahansa, kannattaa lähteä liikkeelle muistitiedosta, koska se häviää. Lisäksi siitä on apua kirjallisen aineiston etsinnässä, koska silloin tietää, mitä hakee. Jos paikkakunnalla on pitkään ilmestynyt paikallislehti, myös sitä kannattaa hyödyntää”, Kärki tietää.
”Muistitietoon täytyy kuitenkin muistaa suhtautua oikein. Se kaikki ei välttämättä ole totta, vaan ihmisten muistoja ja kokemuksia.”
Kärki on käyttänyt kotiseutukirjojen tekemiseen lukemattoman määrä aikaa. Tunteja ei kuitenkaan lasketa, koska tutkiminen on miehelle harrastus.
”Loppujen lopuksi kirjoittaminen on kirjan tekemisessä pienin ja helpoin osuus. Sen sijaan aineiston keruu on monesti tylsin ja työläin vaihe”, Kärki kertoo.
Myös kirjojen kuvittaminen vaatii työtä.
”Vanhojen valokuvien etsiminen on aikamoista salapoliisihommaa. Ihmiset harvoin vastaavat, jos lehti-ilmoituksella pyydetään kuvia. Paras tapa on mennä itse heidän luokseen ja kysyä.”
Kärki nauraa, että kotiseutuhistoriaa kirjoittamalla ei pääse valtakunnan julkisuuteen asti. Häntä se ei haittaa, sillä syyt oman kotipaikan historian tutkimiselle ovat muut.
”Koska en ole tehnyt oman paikkakuntani hyväksi mitään suuria tekoja, teen oman osani kokoamalla yhteen muiden tekemiä asioita.”
ANNIINA KESO
Kotiseutuneuvos Manu Kärki kertoo Turun kirjamessuilla pe klo 14,
kuinka tullaan kotiseutukirjailijaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat