• Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla hyyde nostaa jokien vedenpintoja

    Tulvakeskuksen mukaan vedenpinnat ovat nousseet tavanomaista korkeammalle monin paikoin muun muassa Kiiminki-, Kala- ja Lapuanjoella.
    Uutiset
    4.1.201619:03
    Maikki Kulmala

    Edelleen osin jäättömänä olevien ja ajankohtaan nähden suurien virtaamien jokien hyydeongelmat voivat Tulvakeskuksen mukaan edelleen pahentua Pohjanmaan lisäksi myös Itä- ja Keski-Suomessa.

    Viikon mittaan kiristyvä pakkanen voi muodostaa jokiin pysyvän jääpeitteen, joka pienentää hyydeongelmien mahdollisuutta.

    Säännösteltyjen järvien juoksutuksia tilapäisesti pienentämällä jääkansien syntymistä voidaan Tulvakeskuksen mukaan edistää.

    Oulunjärven pinta nousi lähelle säännöstelyn ylärajaa, mutta on nyt jo hitaassa laskussa. Merikosken virtaama on ajankohtaan nähden suurta, noin 450 kuutiometriä sekunnissa.

    Pohjois-Pohjanmaalla ja Kymijoen ja Vuoksen vesistöalueella korkealla olevien järvien ennustetaan olevan vähitellen kääntymässä laskuun.

    Saimaan vedenkorkeus noussee helmikuun puoliväliin mennessä lähelle normaalin vaihteluvälin ylärajaa.

    Artikkelin aiheet
    tulvat
    hyyde
    Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa
    Tulvakeskus
    vedenkorkeus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria