• Komissio: Maaseudun houkuttelevuutta heikentävät työpaikkojen puute ja kehittymätön infrastruktuuri – EU:n päämääränä saada maaseudusta vahvempi

    Komissio on esittänyt EU:n maaseutualueita koskevan pitkän aikavälin vision.
    Maaseutuvision päämääränä on parantaa työllistymismahdollisuuksia, infrastruktuuria ja palvelujen saatavuutta.
    Maaseutuvision päämääränä on parantaa työllistymismahdollisuuksia, infrastruktuuria ja palvelujen saatavuutta. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    30.6.202120:30
    Maria Pohjala

    Euroopan komissio esittää toimintasuunnitelmaa, jolla EU:n maaseutualueista saadaan entistä vahvempia ja selviytymiskykyisempiä.

    Koska maaseutualueiden väestö on vanhempaa kuin kaupunkialueilla ja vähentyy tulevalla vuosikymmenellä, EU:lta vaaditaan uusia, tehokkaita toimenpiteitä.

    Maaseutualueiden houkuttelevuutta heikentävät komission mukaan yhteyksien ja työllistymismahdollisuuksien puute, alikehittynyt infrastruktuuri ja palvelujen rajattu saatavuus.

    Keskiviikkona julkaistulla EU:n maaseutualueita koskevalla pitkän aikavälin visiolla pyritään vastaamaan näihin haasteisiin ja huolenaiheisiin.

    Uudessa maaseutusopimuksessa on mukana EU:n, kansallisen, alueellisen ja paikallisen tason toimijoita, jotka tukevat vision yhteisten tavoitteiden saavuttamista.

    Jotta maaseutualueista saadaan vahvempia, komissio aikoo lisätä maaseutuyhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia, parantaa palvelujen saatavuutta ja helpottaa innovointia.

    Vision muina tavoitteina on parantaa liikenne- ja digitaaliyhteyksiä.

    Toimeenpanon kannalta tärkeitä asioita ovat yhteinen maatalouspolitiikka ja koheesiopolitiikka. Tähän sisältyvät maatalouden viherryttäminen ja monipuolisten mahdollisuuksien tarjoaminen koulutukseen ja työntekoon.

    Tänään keskiviikkona esitelty pitkän aikavälin visio on ensimmäinen askel maaseutualueiden vahvistamisessa. Komissio käynnistää vuoden 2021 loppuun mennessä alueiden komitean kanssa prosessin, jossa tarkastellaan vision tavoitteiden saavuttamista.

    Artikkelin aiheet
    Euroopan komissio
    maaseutualueet
    EU:n visio
    maatalouspolitiikka
    koheesiopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle