• Länsirannikon ja -rajan tiet kohosivat pääväyläksi uudessa tieasetuksessa

    Pohjois- ja Keski-Suomessa kiristeltiin hampaita, lännessä riemua 8-tien tulosta mukaan.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    23.11.201822:03
    Jouko Kyytsönen
    Kuva: Jukka Pasonen
    Kuva: Jukka Pasonen
    Kuva: Jukka Pasonen

    Liikenne- ja viestintäministeriön keskiviikkona antama asetus pääväylistä ja niiden palvelutasoista aiheutti hammasten kiristystä monissa maakunnissa, joiden suuret rauta- ja maantiet eivät päässeet pääväylien piiriin.

    Alkusyksyllä annettujen lausuntojen jälkeen pääväyliksi nostettiin joitakin teitä ja rautateitä. Länsirajan 8-tien Porin ja Oulun välinen osuus sekä 21-tie Tornion ja Kilpisjärven välillä saivat armon, samoin 6-tie välillä Joensuu–Kajaani sekä Turku–Toijala-rautatie sekä useisiin satamiin ja rajoille johtavat lyhyet rautatie- ja tieosuudet.

    Pääväylät valittiin liikennemäärien, alueellisen saavutettavuuden ja kansainväliset yhteyksien perusteella. Asetusta päivitetään muutosten mukaan.

    Pääväylien ympärivuotinen korkeatasoinen kunnossapito asetetaan etusijalle muihin väyliin nähden.

    Kaikki maakuntakeskukset ovat pääväylien varrella. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kertoo, että lisäyksiä tehtiin kuulemisten pohjalta.

    Bernerin mukaan asetuksella ei päätetä väyläinvestoinneista, vaan niistä päätetään ensi hallituskaudella valmistuvassa 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa.

    Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Markku Pakkanen (kesk.) on kohtalaisen tyytyväinen, että lisäyksiä pääväylästöön saatiin.

    Lausunnoissa maakunnista tuli runsaasti palautetta siitä, että runkoverkon olisi pitänyt olla liikenne- ja viestintäministeriön esitystä laajempi, vaikka Pakkasen mukaan alkuperin runkoteiden määrä oli jo "suht koht tapissa".

    "Toiveiden tynnyri oli mahdottoman kova", Pakkanen huomauttaa. Lausuntoja esitykseen tuli 191 kappaletta.

    Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä näkee asetuksen yleisesti hyvänä, mutta on kuitenkin huolissaan Kainuun alueen väylästöstä ja ylipäätään Itä-Suomen saavutettavuudesta.

    Lausuntojen jälkeen pääväyläksi lisättiin Joensuu–Kajaani-tie, mutta esimerkiksi merkittävä Kajaani–Sodankylä-tie puuttuu edelleen.

    Samoin itärajalta puuttuvat kaikki etelä-pohjoissuuntaiset tiet Lieksasta Kemijärvelle saakka.

    Sinänsä tilanne ei Kainuussa huonone nykyisestä, koska teiden hoitoluokat eivät alene.

    Määttää mietityttää se, mitä pääväylien merkitys on jatkossa. "Toivottavasti se ei tarkoita tulevina vuosina, että muiden väylien kunnossapito heikkenee."

    Hän toivoo myös, ettei pääväyläluokitus vaikuta mitenkään tuleviin investointeihin, niin kuin ministeriöstä vakuutetaan.

    Keski-Suomessa harmitellaan Jyväskylän ja Seinäjoen välisen tie- ja rautatieyhteyden puuttumista pääväylästöstä. Myös Itä-Lapissa ihmetellään tiestön puuttumista pääväyläkartalta.

    Sen sijaan lännessä riemuitaan.

    Raahelainen kansanedustaja Katja Hänninen (vas.) kiittää Berneriä: "Olen erityisen iloinen kasitien mukaan ottamisesta kokonaisuudessaan sekä rautatieyhteydestä Raahen satamasta Rautaruukin tehtaalle."

    Artikkelin aiheet
    tieasetus
    pääväylät
    Liikenne- ja viestintäministeriö
    länsirannikko
    länsiraja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle