• ”19 aluetta on Suomessa liikaa”

    Uutiset
    10.7.201516:00
    Eija Mansikkamäki

    Suomessa uusi hallitus on linjannut ohjelmassaan, että sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu annetaan enintään 19 itsehallintoalueelle ja vain vaativa erikoissairaanhoito erityisvastuualueille.

    ”18–19 maakunnallista itsehallintoaluetta on liikaa, mutta sehän olikin enimmäismäärä. Jos itsenäisiä alueita halutaan, niitä ei tule olla neljää tai viittä enempää”, sanoo yksikönpäällikkö Pia Maria Jonsson Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta.

    Tanskassa on pohdittu jopa vain yhdestä valtakunnallisesta alueesta maan pienen koon vuoksi, hän huomauttaa.

    Suomi sen sijaan on suurempi ja harvemmin asuttu, joten alueille on THL:nkin mukaan paikkansa.

    ”Niitä puoltavat myös paikallinen päätöksenteko ja yhteys kuntiin ja alueiden asiantuntemukseen.”

    Jos rahat jakaa keskitetysti valtio ilman alueiden verotusoikeutta, eduskunnan rooli sosiaali- ja terveyspolitiikassa kasvaa, Jonsson huomauttaa.

    Eija Mansikkamäki

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    itsehallintoalueet
    sote-uudistus
    hallinto
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle