• Lapset etsivätruuan alkuperää

    Uutiset
    6.6.201416:00
    LIINA NIITTYMAA

    Tänä kesänä 4H-yhdistykset järjestävät 8–12-vuotiaille lapsille ruokakouluja, joissa tutustutaan ruuanlaittoon ja ravitsemukseen. Vuonna 2014 järjestetään ympäri Suomen yhteensä 30 ruokakoulua, joista suomenkielisiä 16 ja ruotsinkielisiä 14.

    Ruokakoulut ovat päiväleirejä. Jokaiseen leiripäivään kuuluvat aamupala, lounas, välipala ja päivällinen, ja leiriläiset valmistavat ne itse.

    Ruuanlaiton lisäksi päivän ohjelmassa on oppimistuokioita terveellisen ruuan ja liikunnan merkityksestä. Leiriläiset pääsevät myös maatilavierailulla näkemään, mistä ruoka kaupan hyllyille tulee.

    Tämän vuoden teemoina ovat vilja ja leipä, ja niihin perehdytään niin ruokaohjeissa kuin vierailemalla tuotantotiloilla. Leiriläiset pääsevät nauttimaan ruuan ilosta kaikilla aisteilla. Päiväohjelmassa on myös aikaa leikille ja liikunnalle.

    Aiempien vuosien palautteen mukaan ruokakoulu on lisännyt ruuan arvostusta lapsiperheissä.

    Lisätietoja ruokakouluista saa osoitteesta www.ruokakoulu.fi.

    LIINA NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruokakasvatus
    lapset
    4H-yhdistys
    ruokakoulu
    ruoan alkuperä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria