• Deere ennustaa maatalouskonekaupan sukeltavan 2015

    Uutiset
    25.2.201515:00
    Veikko Niittymaa

    Maailman suurin maatalouskoneiden valmistaja, yhdysvaltalainen Deere & Company ennustaa maailman maatalouskonemarkkinoiden romahtavan peräti 23 prosenttia tänä vuonna. Maanrakennus- ja metsäkoneiden menekin odotetaan pikkuhiljaa elpyvän maailmantalouden mukana.

    Hankalin tilanne on Pohjois-Amerikassa. Deere varautuu, että siellä maatalouskoneiden kauppa hiipuu 30–35 prosenttia.

    Perjantaina osavuosikatsauksensa julkistanut Deere tunnetaan John Deeren traktoreista, maataloustyökoneista sekä metsäkoneista.

    ”Deeren ensimmäisen neljänneksen tulos kertoo viljelijöiden vaikeasta tilanteesta maailmanlaajuisesti. Maatalouskoneiden ja etenkin suurten koneiden kysyntä hiipuu. Se kutistaa yhtiön liikevaihtoa ja tulosta,” toteaa Deeren pääjohtaja Samuel R. Allen osavuosikatsauksessa.

    Synkkä osavuosikatsaus ei yllättänyt sijoittajia. Samansuuntaista viestiä on kuultu myös kilpailijoilta.

    Deeren osakekurssi vahvistui hieman perjantaina mutta halpeni maanantaina puolitoista prosenttia.

    Deeren osavuosiraportti maalaa varsin synkän kuvan markkinatilanteesta, vaikka yhtiön tulos kestää notkahdukset viime vuosien saneerausten ansiosta.

    Lisäksi metsäkoneet ja maanrakennusala kasvavat maailmantalouden elpymisen tahdissa, mikä kompensoi maatalouskonemarkkinoiden suistumista.

    Viimeisimmän neljännesvuoden tulos lähes puolittui 300 miljoonaan euroon. Liikevaihto kutistui lähes viidenneksen ja ylsi nipin napin yli 5 miljardiin euroon. Suurimman eli maatalouskonedivisioonan tulos jäi alle kolmasosaan vuodentakaisesta.

    Maatalouskoneiden kysyntä näyttää Deeren mukaan hiipuvan lähes joka puolella. Eurooppaan yhtiö povaa 10 prosentin vähennystä ja Etelä-Amerikkaan hieman suurempaa takapakkia.

    Jopa vuosia vahvasti kasvaneet Intian ja Kiinan markkinat näyttävät jäähtyvän. Deere arvioi maatalouskonekaupan supistuvan muutaman prosentin kummassakin maassa tänä vuonna.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Deere
    maatalouskoneet
    markkinanalyysi
    osavuosikatsaus
    maailmantalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle