• Matkailijoita muistutetaan suu- ja sorkkatautiriskistä

    Uutiset
    11.8.201416:00
    Maija Ala-Siurua

    Eläintautien torjuntayhdistys ETT muistuttaa erittäin tarttuvaa suu- ja sorkkatautia esiintyvän monissa suomalaismatkailijoiden suosimissa maissa kuten Turkissa. Tauti leviää myös muun muassa Tunisiassa ja Algeriassa.

    Varsinkin märehtijöiden kanssa työskentelevien kannattaa olla varovaisia matkaillessaan näihin maihin tai muille alueille, joilla suu- ja sorkkatautia esiintyy, ETT painottaa.

    Suu- ja sorkkatauti tarttuu paitsi suoran kontaktin kautta, myös välillisesti esimerkiksi elintarvikkeiden, kuten maidon ja lihan, välityksellä.

    Tauti voi tarttua ihmiseen, mutta tartunta on käytännössä harmiton. Sen sijaan sorkkaeläimillä tauti alentaa voimakkaasti tuotantoa ja altistaa muille taudeille. Pahimmillaan eläin voi kuolla.

    Tautisuojaus on syytä muistaa sekä matkalla että kotiin palattua.

    Sorkkaeläimiin ei pidä matkalla koskea eikä kotiin tuoda eläinperäisiä tuliaisia eikä elintarvikkeita.

    Suomessa noudatetaan 72 tunnin sääntöä eli navettaan tai sikalaan ei mennä ennen kuin matkasta on kulunut 72 tuntia.

    Saunominen on suositeltavaa. Myös matkalaukun ja kengät voi viedä kuumaan saunaan.

    Lisäksi vaatteet pestään ja jalkineet puhdistetaan ja desinfioidaan.

    Suu- ja sorkkatauti vaivasi Suomea 1959. EU:ssa se riehui viimeksi vuonna 2007 Isossa-Britanniassa.

    MAIJA ALA-SIURUA

    www.ett.fi

    Suu- ja sorkkatauti tarttuu

    paitsi suoran kontaktin kautta,

    myös välillisesti esimerkiksi

    elintarvikkeiden välityksellä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suu- ja sorkkatauti
    matkailu
    eläintauti
    ETT
    tautisuojaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria