• Tutkimus suurimmista yrityksistä: Finanssiala kiilaa kärkeen

    Uutiset
    24.3.201511:00
    MT toimitus

    Finanssiala kiilaa kärkeen jalostusarvoltaan suurimpien suomalaisyritysten listalla. Jalostusarvo kuvaa sitä, millä osuudella yritys kartuttaa Suomen bruttokansantuotetta vuodessa.

    Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan vuonna 2013 eniten jalostusarvoa tuottivat Suomessa Nordea Suomi ja OP-Pohjola. Nordea Suomen jalostusarvo oli noin kaksi miljardia euroa ja OP-Pohjolan reilut 1,6 miljardia euroa.

    Vielä vuonna 2008 ylivoimaisella kärkipaikalla ollut Nokia oli 2013 tippunut kokonaan pois kärkikymmeniköstä.

    Etlatiedon varatoimitusjohtajan Jyrki Ali-Yrkön mukaan näin kattavaa tutkimusta yritysten merkityksestä kansantaloudelle ei Suomessa ole aiemmin tehty. Tutkimuksen perusteella kymmenen suurinta yritystä tuottivat peräti 6,5 prosenttia Suomen bkt:sta.

    –  Suurin yllätys oli, että suurimpien yritysten tuottavuus ja kasvuvauhti oli huomattavasti korkeampia kuin yrityksissä keskimäärin. Eron suuruutta oli aluksi jopa vaikea uskoa todeksi, Ali-Yrkkö kertoo STT:lle

    Tosin valtaosassa suurimmista yrityksistä viime vuosien nopea tuottavuuskasvu on saavutettu erityisesti kustannussäästöillä.

    Etlan tutkimus, Suuret yritykset pienessä kansantaloudessa, julkistettiin tänään.

    Artikkelin aiheet
    finanssiala
    suuret yritykset
    taloustutkimus
    Suomen BKT
    Etla
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle