• Tuhannet tuvat yhä vailla sähköä Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa – luvassa lisää märkää lunta

    Ylen mukaan sähköt olivat aamulla poikki etenkin Lieksassa, Ilomantsissa ja Hyrynsalmella.
    Sääennusteiden mukaan tykkylumen aiheuttama häiriötilanne saattaa jatkua vuodenvaihteen yli. LEHTIKUVA / Timo Hartikainen
    Sääennusteiden mukaan tykkylumen aiheuttama häiriötilanne saattaa jatkua vuodenvaihteen yli. LEHTIKUVA / Timo Hartikainen 
    Uutiset
    30.12.201710:56
    STT

    Yli 7 000 asiakasta on yhä vailla sähköjä tykkylumen katkottua voimajohtoja Itä-Suomessa. Sähkökatkoja on Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.

    Sähkökatkot jatkuvat nyt neljättä vuorokautta. Korjaustöitä on hankaloittanut huono sää. Lisää märkää lunta sataa ennusteiden mukaan tänään Savosta Kainuun yli aina itäiseen Lappiin ulottuvalla alueella. Iltaa kohden sään odotetaan poutaantuvan, sanoo Ilmatieteen laitos.

    Ylen haastattelemat Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen edustajat kertovat vesisateen helpottaneen tilannetta osassa maakuntaa. Lumi on sen ansiosta vähentynyt langoilla ja oksistoissa.

    Pahin sähkökatkojen tilanne on Lieksan, Ilomantsin ja Hyrynsalmen kuntien alueilla.

    Yle myös kertoo, että matkapuhelinverkoissa on ongelmia Enossa ja Kontiolahdella.

    Sääennusteiden mukaan tykkylumen aiheuttama häiriötilanne saattaa jatkua vuodenvaihteen yli. PKS Sähkönsiirto neuvoi eilen asiakkaita varaamaan riittävästi vettä ja muita tarvikkeita kotiin. Varautumisohjeita löytyy osoitteesta http://www.pks.fi.

    Sähkönkäyttäjä on oikeutettu vakiokorvaukseen, kun sähkökatkos on yhtäjaksoisesti kestänyt yli 12 tuntia. Korvaus maksetaan jälkikäteen automaattisesti, eli sitä ei tarvitse erikseen hakea.

    Ylen uutinen

    Lue myös, miltä tilanne vaikutti eilen illansuussa kahden mökkiyrittäjän näkökulmasta

    Artikkelin aiheet
    sähkökatko
    Pohjois-Karjala
    Kainuu
    sää
    tykkylumi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle