• Ennuste: Asuntojen kysyntä kasvaa, hinnat eivät juurikaan

    Omakotitaloille Suomen Kiinteistönvälittäjät povaa jopa hintojen laskua.
    Uutiset
    12.3.201811:56
    STT

    Suomen Kiinteistönvälittäjät odottaa asuntojen kysynnän kasvavan huhti-kesäkuussa koko maassa. Asuntojen hintojen odotetaan kuitenkin ennusteen mukaan kohoavan vain kaikkein kysytyimmissä asunnoissa.

    Kerros- ja rivitalojen keskimääräinen hintojen nousuennuste seuraavalle vuosineljännekselle on noin yksi prosentti. Omakotitalojen keskimääräisten hintojen odotetaan pysyvän ennallaan tai laskevan hiukan.

    Ennuste perustuu yhdistyksen noin 1 300 jäsenvälittäjän näkemyksiin. Pääkaupunkiseudulla yli 20 prosenttia välittäjistä arvioi kerrostaloasuntojen kauppamäärän nousevan selkeästi. Muuallakin oli asuntokauppojen määrän suhteen valoisia näkemyksiä.

    Esimerkiksi hyväkuntoisten ja kohtuuhintaisten omakotitalojen kysynnän odotetaan olevan erityisen vilkasta pääkaupunkiseudun kehyskunnissa sekä Turun, Tampereen ja Oulun seudulla.

    Jäsenvälittäjien näkemysten mukaan asunnonostajia kiinnostavat kaikki hyväkuntoiset asunnot, jotka ovat valmistuneet aikaisintaan 90-luvulla ja mieluiten 2000-luvulla.

    "Asunnonostajat ovat yhä haluttomampia aloittamaan suuria remontteja hankkimassaan asunnossa tai pientalossa. Erityisesti lähestyvä putkiremontti vaikeuttaa asunnon oikean hinnan löytämistä myyjän ja ostajan välillä", sanoo Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg tiedotteessa.

    Vanhoista kerrostaloasunnoista on kovaa kysyntää ainoastaan Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Etenkin pien- ja rivitaloissa ongelmallinen erityisryhmä ovat 70-luvulla valmistuneet talot, joissa on esimerkiksi alapohjan rakenteissa merkittäviä peruskorjauksia vaativia erityispiirteitä.

    Myös vuokra-asuntojen kysyntä nousee koko maassa tasaisesti. Eniten kiinnostusta vuokra-asuntoihin on pääkaupunkiseudulla kehyskuntineen ja Pohjois-Suomessa.

    Artikkelin aiheet
    asuntomarkkinat
    asuntojen hinnat
    Suomen Kiinteistönvälittäjät
    ennuste
    Pääkaupunkiseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria