• Näin presidentti Niinistö muistelee lapsuuden kesiä maalla: Leppoisat lauantai-illat, polvet kipeiksi juurikasmaalla

    Presidentti Sauli Niinistö vietti pikkupoikana paljon kesiä maalla sukulaisten luona.
    Presidentti Sauli Niinistön mukaan Kultarannan lampaille kuuluu hyvää.
    Presidentti Sauli Niinistön mukaan Kultarannan lampaille kuuluu hyvää. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    30.10.201613:49
    Tiina Taipale

    Niinistön mieleen ovat lämpiminä muistoina jääneet esimerkiksi lauantai-illat, kun saunan jälkeen lähdettiin joukolla ompeluseuroiksi kutsuttuihin illanviettoihin, joissa miehet ja naiset joivat kahvia omille puolilleen vetäytyneinä ja lapset leikkivät.

    Osa muistoista on taas työntäyteisiä.

    ”Sarat olivat vietävän pitkiä sokerijuurikkaan harvennusmailla ja polvet harvennuksen jäljiltä kipeinä. Ennätykseni oli 10 000 metriä lyhytvartisella kuokalla kahteen kertaan harvennettuna. Sain siitä muistaakseni satasen.”

    Maaseudun Tulevaisuus vieraili presidentin kesäasunnolla Kultarannassa 2013, kun sinne oli hankittu suomenlammasuuhi ja sen neljä karitsaa hoitamaan maisemaa.

    Niinistön mukaan lampaille kuuluu hyvää.

    ”Jenni taisi keksiä sen idean, mutta olin kovasti hengessä mukana.”

    Lampaat ovat lisääntyneet niin, että niitä on nyt jo lähes kymmenen. ”Ollaan jätetty muutama lapsenlapsi pois.”

    Kaikkein eniten lampaista on innostunut presidenttiparin Lennu-koira, joka käy nuolemassa eläinten korvia.

    ”Lennu pitää myös lampaille tarjotuista leivän kannikoista, joita hän ei muualla syö. Hän oikein taistelee niistä”, Niinistö kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    Kultaranta
    lapsuusmuistot
    suomenlammas
    Lennu-koira
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria