• Nämä piirteet yhdistävät menestyviä maanviljelijöitä Yhdysvalloissa

    Tarkat tiedot ja arviot tulevaisuudesta kannattelevat amerikkalaisia maatiloja myös huonoina aikoina.
    Kansasilainen maatalouskonsultti korostaa myös ihmissuhteiden merkitystä. Niitä on tärkeää ylläpitää monipuolisesti.
    Kansasilainen maatalouskonsultti korostaa myös ihmissuhteiden merkitystä. Niitä on tärkeää ylläpitää monipuolisesti. Kuva: Mike Wilson
    Uutiset
    21.3.201616:05
    Mike Wilson

    Amerikkalaisviljelijät ovat parina viime vuonna joutuneet myöntämään, että hyvät ajat ovat menneet. Samalla korostuu, että kannattavimmilla tiloilla toistuvat aina tietyt menestystekijät.

    Tärkein ja ilmeisin on kannattavuuden tarkka seuranta. Menestyvät viljelijät seuraavat markkinoiden muutoksia ja valvovat herkeämättä kuluja. Tarvittaessa he muuttavat markkinointia tai kiristävät kukkaron nyörejä.

    ”Kannattavuutta ja kuluja seuraamalla pärjää jo keskivertoa paremmin”, sanoo kansasilainen maatalouskonsultti Greg Wolf.

    Toinen menestystekijä on terve pääomarakenne. 1980-luvulla moni hyvä tila meni nurin osin siksi, että taseet eivät kestäneet kovia aikoja, Wolf kertoo.

    Tiloja kaatui joko käyttöpääoman puutteeseen tai ylisuuriin velkoihin.

    Kolmas menestystekijä on älykäs kasvu. Sitä ei pidä lähteä hakemaan summamutikassa, Wolf varoittaa.

    ”Joskus kannattaa lisäämisen sijasta luopua jostakin. Viljele vain sitä mikä kannattaa on hyvä periaate.”

    Kannattavilla tiloilla investoidaan tulevaisuuteen. Wolf kehottaa hankkimaan tietoa uusista kulutustrendeistä: ”Mieti, mihin suuntaan markkinat ovat kehittymässä viiden seuraavan vuoden aikana ja miten voit vastata uuteen kysyntään.”

    Menestyvä viljelijä tekee tilalle parannuksia niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Wolf patistaa myös opiskelemaan koko ajan uutta.

    ”Joskus tärkeintä on oppia tietty prosessi: miten ongelmia ratkotaan.”

    Menestyvälle viljelijälle elämä ei ole pelkkää satoa ja hehtaareja. Hän arvostaa myös ihmissuhteita, Wolf korostaa.

    ”Viljelijän kannattaa vaalia päivittäisiä ihmissuhteitaan. Ei ainoastaan puolisoonsa – joka on ehkä myös liikekumppani – vaan kaikkiin, joiden kanssa on tekemisissä.”

    ”Menestyvä viljelijä nauttii työstään. Se saattaa kuulostaa turhan tunteikkaalta, mutta jos ajat ovat kovat – kuten ne ovat viime aikoina olleet – on hyvä muistaa, miksi ylipäätänsä ryhtyi viljelemään maata.”

    ”Ja ehkä kannattaa myös miettiä, saako työstään todella tyydytystä. Ja jos et ole tyytyväinen, mitä muuta tai toisin voisit tehdä?”

    Artikkelin aiheet
    maanviljely
    Yhdysvallat
    maatalous
    menestys
    liiketoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria