• Pk-yritykset eivät lämpene isyysvapaiden kasvattamiselle, ilmenee Suomen Yrittäjien kyselystä

    Kyselyyn vastanneista yrityksistä noin puolet katsoi, ettei isän kiintiötä tulisi pidentää siten, että vanhempainvapaat jakautuisivat tasan äidin ja isän kesken.
    Isä pukee poikavauvaa kotonaan Vantaalla viime vuoden marraskuussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
    Isä pukee poikavauvaa kotonaan Vantaalla viime vuoden marraskuussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO 
    Uutiset
    14.6.201919:00
    STT

    Yli puolet pienistä ja keskisuurista yrityksistä suhtautuu kielteisesti isyysvapaiden pidentämiseen. Asia ilmenee pk-yrityksiä edustavan Suomen Yrittäjien teettämästä kyselytutkimuksesta.

    Kyselyyn vastanneista yrityksistä noin puolet katsoi, ettei isän kiintiötä tulisi pidentää siten, että vanhempainvapaat jakautuisivat tasan äidin ja isän kesken. Noin neljännes yrityksistä suhtautui asiaan myönteisesti.

    STT kertoi tällä viikolla, että hallituksen kaavailema perhevapaauudistus olisi pidentämässä etenkin isien vanhempainvapaata useammalla kuukaudella. STT:lle kommentoineet kansanedustajat tulkitsivat, että hallitusohjelman kirjaus velvoittaa tavoittelemaan vähintään 5+5+5-mallia.

    Mallissa isällä ja äidillä olisi kummallakin viiden kuukauden kiintiö, ja jäljelle jäävän viisi kuukautta vanhemmat voisivat jakaa haluamallaan tavalla. Esimerkiksi keskusta tulkitsee niin, että vanhempien kesken jakautuva vanhempainvapaa kestäisi kuusi kuukautta.

    Nykyisen äitiysvapaan kesto on noin 4,2 kuukautta ja isyysvapaa on noin 2,2 kuukautta. Lisäksi perheiden käytettävissä on noin kuuden kuukauden vanhempainvapaa, mistä vanhemmat voivat sopia vapaasti.

    Kyselyyn vastanneista yrityksistä vajaa puolet kannatti ja viidennes vastusti nykymallia.

    Kantar TNS:n toukokuussa toteuttamaan kyselyyn vastasi reilu tuhat pk-yrityksen edustajaa. Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Hallitusohjelmassa ei puhuta konkreettisista kuukausista mitään, mutta perustavoitteet ovat siinä selvät. Hallitus haluaa toteuttaa perhevapaauudistuksen niin, että äideillä ja isillä on yhtä paljon kiintiöityjä osuuksia ja isille korvamerkittyjä ansiosidonnaisia vapaita pidennetään.

    Hallitus myös haluaa, että molemmille vanhemmille maksetaan korotettua ansio-osaa nykyistä äitien osuutta vastaavasti.

    Pääministeri Antti Rinteen (sd.) mukaan isien vapaita pyritään kasvattamaan, mutta asiassa kuullaan myös työmarkkinaosapuolia.

    "Hallituksen kotimainen tahtotila on se, että myös miehille tulee viisi kuukautta vapaata, mutta me haluamme kunnioittaa kolmikantaista valmistelua tämän asian suhteen", Rinne sanoi keskiviikkona.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Yrittäjät
    isyysvapaa
    perhevapaauudistus
    pk-yritykset
    hallituksen ohjelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria