• Teknologiateollisuudelle uusi työehtosopimus: palkkoihin 3,3 prosentin korotus kahdessa vuodessa, kiky-tunnit pois

    "Palkankorotukset kohtuullinen kompromissi", arvioi Teollisuusliiton Riku Aalto. "Ratkaisu ei edistä työllisyyttä", kommentoi Tenlogiateollisuuden Minna Helle.
    Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto (kuvassa vas.) pitää sopimuksen tärkeimpänä saavutuksena ylimääräisten työtuntien poistumista. Kuvassa myös varapuheenjohtaja Turja Lehtonen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto (kuvassa vas.) pitää sopimuksen tärkeimpänä saavutuksena ylimääräisten työtuntien poistumista. Kuvassa myös varapuheenjohtaja Turja Lehtonen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    4.1.202017:06
    STT

    Työntekijöitä edustava Teollisuusliitto sekä työnantajien Teknologiateollisuus ovat hyväksyneet uuden teknologiateollisuuden työehtosopimuksen.

    Sopimus korottaa alan palkkoja 3,3 prosenttia kahden vuoden aikana. Lisäksi kiky-tunnit poistuvat.

    Ratkaisun piirissä on 93  000 työntekijää. Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto ovat työmarkkinakierroksella avainasemassa, sillä niiden sopimat palkankorotukset antavat suuntaa myös muille neuvotteluille.

    Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto pitää sopimuksen tärkeimpänä saavutuksena ylimääräisten työtuntien poistumista.

    "Asetimme tavoitteeksi kiky-talkootunneista irti pääsemisen. Ne on koettu jäsentemme keskuudessa hyvin vaikeaksi asiaksi, joten on hyvä, että tunneista päästiin nyt eroon", Aalto sanoi liiton tiedotteessa.

    Palkankorotuksia hän luonnehtii kohtuulliseksi kompromissiksi.

    "Kävimme pitkät ja osin aika vaikeatkin sopimusneuvottelut. Lopputuloksena olivat palkankorotukset, jotka osaltaan turvaavat myönteistä ostovoiman kehitystä jäsenillemme ilman että ne kuitenkaan vaarantavat suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä", Aalto sanoi.

    Teknologiateollisuuden mukaan sopimus ei ole ihanteellinen, mutta paras mahdollinen vaikeassa työmarkkinatilanteessa.

    "Valitettavasti ratkaisu ei edistä työllisyyttä kuten olisimme toivoneet. Se lisää väistämättä maan hallituksen paineita saada aikaan työllisyyttä parantavia toimia. Toimenpiteillä on kiire, mikäli hallitus haluaa saavuttaa työllisyystavoitteensa", sanoi Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle.

    Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuus aloittivat neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta elokuun lopulla.

    Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala ehti tehdä kaksi sovintoehdotusta, joista ensimmäinen olisi korottanut palkkoja 1,6 prosenttia kahdessa vuodessa. Tämän ehdotuksen hylkäsi Teollisuusliitto.

    Toinen esitys olisi korottanut palkkoja 2,4 prosenttia, ja sen hylkäsivät molemmat osapuolet. Työnantajapuoli piti esitystä tuolloin liian kalliina, työntekijäpuoli liian alhaisena.

    Teollisuusliitto edellytti, että palkkaratkaisun täytyy kasvattaa liiton jäsenten ostovoimaa. Teknologiateollisuus taas kantoi huolta suomalaisten vientiyritysten kilpailukyvystä.

    Vientiteollisuuden laajoihin lakkoihin osallistui joulukuun alkupuolella noin satatuhatta Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n jäsentä.

    Ammattiliitto Prolla ja YTN:llä on meneillään omat tes-neuvottelunsa Teknologiateollisuuden kanssa. Kesken ovat myös muun muassa kemian sektorin, mekaanisen metsäteollisuuden ja kaivosalan neuvottelut.

    Artikkelin aiheet
    työehtosopimus
    Teknologiateollisuus
    Teollisuusliitto
    palkankorotus
    työmarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle