• Koirien borrelioosirokote poistui Suomen markkinoilta – rokotteen teho oli tuntematon, mutta se ei ollut markkinoijan mukaan syynä rokotteen myyntiluvan peruuttamiseen

    Koirien borrelioosirokote poistui kotimaan markkinoilta vuonna 2021.
    Tilaajalle
    Borrelioosi on yleisimpiä sairauksia, joita koira voi saada puutiaisesta.
    Borrelioosi on yleisimpiä sairauksia, joita koira voi saada puutiaisesta. Kuva: Caroliba Husu
    Uutiset|Lemmikit
    26.6.202208:00
    Janica Pörhönen

    Suomessa oli vuosina 2012–2021 markkinoilla koirien borrelioosirokote. Rokotteen tarkoitus oli vähentää Borrelia-bakteerien siirtymistä puutiaisesta koiraan.

    ”Koirien borrelioosirokote poistui markkinalta ja sen myyntilupa päädyttiin lopettamaan Suomessa, koska sen kaupallinen menestys ei ollut odotetulla tasolla. Suurin osa eläinlääkkeiden myyntilupien peruuttamisista tai poistumisista perustuvat kaupallisiin tai strategisiin päätöksiin. Eläinlääkkeiden myyntilupien hallinnolliset kulut ovat suuret, ja nämä vaikuttavat huomattavasti tuotteiden kannattavuuteen”, kertoo VetCare Oy:n johtaja ja eläinlääkäri Susanna Peiponen.

    Yleisesti ottaen on erittäin harvinaista, että eläinlääkevalmisteen myyntiluvan peruuttamisen syynä olisivat haittavaikutustapaukset.

    VeCare Oy markkinoi koirien borrelioosirokotetta 2019-2021.

    Rokotteen teho oli kuitenkin tuntematon, ilmenee Terveyskirjaston artikkelista.

    Aiheesta kirjoitti myös eläinlääkäri Kristina Lehmann Sic-lehden artikkelissaan. Kliinisissä tutkimuksissa ei voitu hänen mukaansa osoittaa koirien borrelioosin ehkäisemistä tai vähentämistä.

    Haittavaikutuksina koirien borrelioosirokotteesta raportoitiin odotettuja pistoskohdan reagointeja, kuten turvotusta, kertoo Fimean eläinlääkäri Jonna Kumpulainen.

    ”Yleisesti ottaen on erittäin harvinaista, että eläinlääkevalmisteen myyntiluvan peruuttamisen syynä olisivat haittavaikutustapaukset. Mikäli tilanne olisi tämä, alkaa myyntiluvan perumisen prosessi eläinlääketurvaviranomaisen pyynnöstä”, VetCaren Susanna Peiponen sanoo.

    Tuote on edelleen markkinoilla muissa maissa.

    Uusia lemmikkien punkkikarkoitteita ei ole tällä hetkellä Fimean arvioinnissa. Mitään uudentyyppistä puutiaisten häätöön tarkoitettua valmistetta ei ole myöskään arvioitavana, kertoo Fimean eläinlääkäri Jonna Kumpulainen.

    Lue lisää:

    Lemmikin borrelioosi alkaa usein ontumisena: Toscan oireet olivat ensin lieviä, mutta sitten tapahtui romahdus – ”Tuntui, että koira ei nähnyt kunnolla”

    Punkkeja on nyt luonnossa runsaasti – Etelä-Suomessa pahin kausi on vielä edessä

    Näin voit estää koirasi borrelioosin

    Puutiaisaivokuume yleistyi viime vuonna kotimaan matkailun ja mökkeilyn myötä: "Jatkuvasti löytyy uusia alueita joissa puutiaisaivokuumetta esiintyy"

    Artikkelin aiheet
    koirien borrelioosirokote
    eläinlääke
    VetCare Oy
    Fimea
    borrelioosi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle