• Hyvä sadonkorjuusää jatkuu, lämpötila kipuaa jopa hellelukemiin

    Kalenterin mukaan syksyn pitäisi olla jo käsillä, mutta säänennustusmallit ovat tästä eri mieltä. Vuodenaikaan nähden huomattavasti tavanomaista korkeampia lämpötiloja näkyy nyt ennustuskartoilla.
    Lämpötila kohoaa maan etelä- ja keskiosassa varsin yleisesti 25 asteeseen tai hieman sen yli. Maan pohjoisosa jää hieman viileämmäksi: Lapissa asteita on 15 ja 20 välillä.
    Lämpötila kohoaa maan etelä- ja keskiosassa varsin yleisesti 25 asteeseen tai hieman sen yli. Maan pohjoisosa jää hieman viileämmäksi: Lapissa asteita on 15 ja 20 välillä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    4.9.202407:19
    Petri Hoppula & Juha Jantunen

    Tänään keskiviikkona aamulla on paikoin sumua, mutta päivästä tulee Lappia lukuun ottamatta selkeä tai puolipilvinen. Keski-Suomesta Kainuuseen ulottuvalla alueella voi aamun pilvien hälveneminen kestää iltapäivään asti. Lapissa on puolipilvistä tai pilvistä, ja äsivarressa voi yksittäinen vesikuurokin iltapäivällä syntyä. Lämpötila kohoaa maan etelä- ja keskiosassa varsin yleisesti 25 asteeseen tai hieman sen yli. Maan pohjoisosa jää hieman viileämmäksi: Lapissa asteita on 15 ja 20 välillä.

    Torstaina Lapin yllä liikkuva säärintama lisää pilvisyyttä ja aiheuttaa kuurotyyppistä sadetta etenkin aamupuolella päivää. Ukkosta ei merkittävissä määrin näyttäsi näihin sateisiin liittyvän. Lapin eteläpuolinen osa maata on torstaina laajalti selkeä, pääosin poutainen ja jopa helteinen. Torstai-iltaa kohti voi Pohjois-Pohjanmaalla ja perjantaiyönä paikoin Kainuussa tulla yksittäisiä sadekuuroja.

    Perjantaina koko maassa on enimmäkseen poutaa ja vaihtelevaa pilvisyyttä. Aamusumujen ja kasteen hälvennyttyä päivästä tulee yleisesti aurinkoinen ja kuiva. Hellelukemat ovat paikoin maan etelä- ja keskiosassa jälleen mahdollisia.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    helle
    sadonkorjuu
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita