• Rintamaveteraaniliiton toiminta loppuu – veteraanien keski-ikä on noin 97 vuotta

    Ilmavoimat kunnioittaa Rintamaveteraaniliiton viimeistä liittokokousta Hornet-ylilennolla Keski-Suomen Laukaassa kello 12.40.
    Lakkauttamisen taustalla on veteraanijäsenten korkea ikä, kertoo Rintamaveteraaniliiton puheenjohtaja Matti Louekoski. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Lakkauttamisen taustalla on veteraanijäsenten korkea ikä, kertoo Rintamaveteraaniliiton puheenjohtaja Matti Louekoski. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Historia ja perinne
    10.6.202307:15
    STT–

    Rintamaveteraaniliitto pitää tänään viimeisen liittokokouksensa, jossa päätetään liiton toiminnan lopettamisesta. Toiminnan on tarkoitus päättyä tämän vuoden lopussa.

    Lakkauttamisen taustalla on veteraanijäsenten korkea ikä, kertoo Rintamaveteraaniliiton puheenjohtaja Matti Louekoski. Veteraanien keski-ikä on noin 97 vuotta.

    ”Yhdeksänkymmentäkahdeksanvuotiaat eivät jaksa enää juosta kaiken maailman kokouksissa ja pippaloissa. Joihinkin kulttuuritoimintoihin ovat mielellään tulossa, mutta järjestötoiminta ei enää suju”, Louekoski sanoo STT:lle.

    Liitto päättää toimintansa lopettamisesta kahdessa peräkkäisessä liittokokouksessa. Ensimmäinen lopettamispäätös on tehty edellisessä liittokokouksessa kaksi vuotta sitten, ja lopullinen päätös tehdään tänään.

    Ilmavoimat kunnioittaa Rintamaveteraaniliiton viimeistä liittokokousta Hornet-ylilennolla Keski-Suomen Laukaassa kello 12.40. Lennolla on säävaraus.

    Toiminnan päättymistä kuvaillaan haikeaksi

    Rintaveteraaniliiton toimintaa on Louekosken mukaan pyöritetty jo muutamien vuosien ajan kannattajajäsenten voimin.

    Kyseessä ei ole Louekosken mukaan ensimmäinen veteraaniliiton päättyminen, sillä Rintamanaisten Liitto lakkautettiin vuonna 2013.

    Veteraanien edunvalvonta ja veteraaniperinteen vaalimistyö siirtyvät hiljalleen Tammenlehvän perinneliitolle, joka tulee jatkamaan valtakunnallisena veteraanijärjestönä.

    Louekoski kuvailee liiton toiminnan päättymistä haikeaksi.

    ”Tämä on vääjäämätön tosiasia, jonka ajan kuluminen on tuonut ajankohtaiseksi meidän liittomme kohdalla.”

    Suomessa toimii Louekosken mukaan vielä kaksi veteraaniliittoa: Sotainvalidien Veljesliitto sekä Suomen Sotaveteraaniliitto.

    Artikkelin aiheet
    Rintamaveteraaniliitto
    veteraanit
    Ilmavoimat
    liittokokous
    järjestötoiminnan loppuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää