• Tanska tappaa kaikki minkkinsä – syynä koronaviruksen muuntumisen estäminen

    Minkit tapetaan viruksen muuntumisten pysäyttämiseksi.
    Tanska on maailman suurin minkinnahan tuottajamaa.
    Tanska on maailman suurin minkinnahan tuottajamaa. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    4.11.202019:06
    Nikke Kinnunen

    Maailman suurin minkkiturkkien tuottaja Tanska tappaa kaikki minkkinsä, kertoo uutistoimisto Reuters.

    Tanskassa on havaittu koronaviruksen mutaatio, joka tarttuu minkeistä ihmiseen.

    "Mutaatio on riski tulevan rokotteen tehokkuudelle", Tanskan pääministeri Mette Fredrikson sanoi tänään keskiviikkona pitämässään tiedotustilaisuudessa.

    Reuters kertoo koronatartuntojen levinneen tanskalaisilla minkkitarhoilla siitä huolimatta, että maassa on tehty lujasti töitä viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

    Tanskan lisäksi koronaa on havaittu minkkitarhoilla Ruotsissa, Hollannissa ja Espanjassa. Hollannissa tartuntojen vuoksi on lopetettu miljoonia minkkejä.

    Toistaiseksi muut maat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet kaikkien minkkien hävittämisestä.

    Lue myös:

    Koronavirus levinnyt turkistiloilla Tanskassa laajasti: kymmenien tilojen kaikki minkit lopetettava – Suomessa turkiseläimistä ei ole löytynyt koronaa

    Alankomaissa koronatartuntoja kahdella uudella minkkitarhalla viikon sisään

    Koronatilanne eurooppalaisilla turkistarhoilla kärjistyy – jo yli miljoona minkkiä jouduttu lopettamaan, Alankomaissa varauduttu jopa maan kaikkien minkkien teurastukseen

    Minkki on tartuttanut koronan jo ainakin kahteen ihmiseen Hollannissa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle