• Eniten koronarokotuksissa käydään Etelä-Karjalassa, vähiten Etelä-Pohjanmaalla – "Kesä on hyydyttänyt rokoteinnostusta"

    Koko maassa ensimmäisen rokotteen on saanut 65,8 prosenttia väestöstä.
    Muutamilla alueilla ensimmäisen rokoteannoksen on saanut jo yli 70 prosenttia väestöstä.
    Muutamilla alueilla ensimmäisen rokoteannoksen on saanut jo yli 70 prosenttia väestöstä. Kuva: Timo Filpus
    Uutiset
    31.7.202101:00
    MT toimitus

    Suomi lähestyy koko väestön 70 prosentin rokotekattavuuden rajapyykkiä ensimmäisen annoksen osalta.

    Kerran koronaa vastaan on rokotettu 65,8 prosenttia ja kahdesti 33,7 prosenttia väestöstä. Aikuisväestössä 70 prosentin rokotekattavuus ylitettiin jo kesäkuussa.

    Korkein rokotekattavuus on Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä, jossa 71,4 prosenttia väestöstä on saanut ensimmäisen rokotteen. Kahdesti on rokotettu 38,9 prosenttia väestöstä.

    "Meillä on hyvin pystytty hajauttamaan rokotustoimintaa. Nyt odotetaan, että toisen rokotteen kattavuutta saadaan nostettua. Se ratkaisee lopulta epidemian kohtalon", sanoo ylilääkäri Sami Raasakka Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä (Eksote).

    "Kesä on hyydyttänyt rokoteinnostusta. Haastetta tilanteen parantamisessa vielä on."

    Lappeenrannassa on ollut heinäkuun puolivälistä alkaen mahdollista saada ensimmäinen rokoteannos ilman ajanvarausta. Se on Raasakan mukaan toiminut kohtalaisen hyvin.

    Häntä ilahduttaa erityisesti nuorten 20–24-vuotiaiden korkea rokotekattavuus alueella.

    "He ovat selvästi täysillä mukana tässä."

    Myös Etelä-Savossa 70 prosentin kattavuus on ylitetty. Toinen annos on jo 42,1 prosentilla.

    Ahvenanmaalla rajapyykki lähestyy. Siellä kerran on rokotettu 69,6 prosenttia ja kahdesti 31,4 prosenttia väestöstä.

    Heikoin rokotekattavuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotusrekisterin mukaan on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, jossa vain 60,5 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen, ja toiseen kertaan on rokotettu 33 prosenttia väestöstä.

    Toisen rokoteannoksen ottamista voi muutamissa kunnissa aikaistaa.

    Suomessa on ollut keväästä lähtien käytössä 12 viikon annostusväli ensimmäisen ja toisen rokotteen välillä.

    Yle uutisoi heinäkuussa, että sosiaali- ja terveysministeriö (STM) kehottaa kaikkia sairaanhoitopiirejä ja kuntia nopeuttamaan toisen koronarokotteen antamista, jos rokotteita jää käyttämättä.

    Rokotuskattavuuden nousun ansiosta uusien vakavien, sairaalahoitoa vaativien tautitapausten määrä ei ole kesän aikana noussut suhteessa tartuntojen määrään yhtä nopeasti kuin aiemmin epidemian aikana. Kuitenkin tapausten määrä on kasvussa.

    Alueista Uusimaa, Kanta-Häme, Pohjois-Karjala, Päijät-Häme, Pohjois-Savo, Pirkanmaa, Kainuu, Kymenlaakso, Varsinais-Suomi ja Keski-Suomi ovat nyt kiihtymisvaiheessa. Hallitus päätti torstaina kiristää näillä alueilla ravintolarajoituksia.

    Artikkelin aiheet
    koronarokotus
    rokotekattavuus
    Etelä-Karjala
    Etelä-Pohjanmaa
    Eksote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle