• Taimien osuus puutarhakaupasta kasvaa

    Uutiset
    1.4.201516:00
    Maija Ala-Siurua

    Suomalaiset ostavat entistä enemmän taimia. Niiden osuus oli noin kolmannes siitä 620 miljoonasta eurosta, joilla viime vuonna hankittiin kotipuutarhoihin tarvikkeita.

    Taimikauppa kasvatti osuuttaan 11 prosenttia, kertoo Kotipuutarha-tutkimus.

    Monivuotisten kasvien taimia osti harvempi kuin vuonna 2013, mutta euroja niihin sijoitettiin selvästi enemmän, keskimäärin 93 euroa taloutta kohti.

    Toiseksi eniten rahaa käytettiin lannoitteisiin, kasvinsuojeluaineisiin ja multaan. Summa pysyi edellisvuotisessa 114 miljoonassa eurossa. Keskimäärin yksi talous osti multatuotteita 60 eurolla.

    Kolmanneksi runsaiten suomalaiset käyttivät rahaa puutarhakalusteisiin, 75 miljoonaa euroa.

    Kesäkukkiin kulutettiin 66 euroa taloutta kohti.

    Tutkimuksen mukaan hyötykasvien siementen myynti on noussut vuodesta 2011.

    Rahaa niihin käytettiin keskimäärin 25 euroa taloutta kohti. Summalla saa 10–15 siemenpussia.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    taimikauppa
    puutarhakauppa
    Kotipuutarha-tutkimus
    taimi
    puutarhatuotteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria