• Kovin lumipyry on luvassa iltapäivällä, tuulet voimistuvat tunti tunnilta – "Maan etelä- ja keskiosassa on laajalti tosi vaikeat ajokelit tiedossa"

    Maan etelä- ja keskiosiin on annettu varoituksia niin huonosta kuin erittäin huonosta ajokelistä.
    Keskiviikkoaamuna lumikuurot olivat kerryttäneet etelärannikolle paikoin kahdesta neljään senttiä lunta. Kuva on Helsingistä. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Keskiviikkoaamuna lumikuurot olivat kerryttäneet etelärannikolle paikoin kahdesta neljään senttiä lunta. Kuva on Helsingistä. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Sää
    20.11.202410:05
    STT–

    Varsinainen sadealue antaa vielä odottaa itseään, vaikka keskiviikkoaamuna kahdeksaan mennessä lumikuurot olivat kerryttäneet etelärannikolle paikoin kahdesta neljään senttiä lunta. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Henri Nymanin mukaan kaikkein kovin pyry on näillä näkymin luvassa iltapäivällä.

    ”Varsinainen sadealue on vasta saapumassa, se on tuolla Tallinnan suunnalla ja leviää sieltä. Lumikuurot eivät sinänsä ole mihinkään häviämässä, mutta mukaan tulee yhtenäistäkin sadetta”, Nyman kertoi aamukahdeksalta.

    ”Hyvin reipasta pyryä on tulossa, mutta etelärannikon osalta sade muuttuu vedeksi illalla. On vähän haastavaa arvioida, mitä lopulta maahan asti jää, mutta jos nyt arvioi, niin lumena ehtii sataa jopa 20 senttiä.”

    Aamukahdeksan aikaan sateet ylsivät Nymanin mukaan Mäntsälä–Salo–Lappeenranta-korkeudelle saakka.

    ”Ne leviävät nopeasti pohjoista kohti. Jo aamupäivällä tai viimeistään puoliltapäivin alkaa Tampereen korkeudella pyryttää lunta, sitten se liike hidastuu kyllä. Vaasa–Joensuu–Kuopio-korkeudella lumisade alkaa vasta iltakahdeksan aikaan.”

    Maan etelä- ja keskiosiin on annettu varoituksia niin huonosta kuin erittäin huonosta ajokelistä. Esimerkiksi Helsingin seudun liikenne HSL varoittaa viivästyksistä joukkoliikenteessä. Linja-autoyhtiö Onnibus puolestaan kertoi, että sen vuorot saattavat kulkea myöhässä huonon ajokelin vuoksi.

    Nymanin mukaan Keski-Suomessa ajokeliä hankaloittaa osaltaan se, että tuuli pöllyttää pakkaslunta.

    ”Näkyvyys tulee olemaan todennäköisesti hyvin heikko. Yöllä pakkasta voi olla yli viisikin astetta, joten siinä on riski, että suolakaan ei pure samalla tavalla. Se voi aiheuttaa sen, että tiet menevät jäähän siellä lumisateen alla, jolloin pitokin häviää ja ketjukolaririskit kasvavat huomattavasti”, Nyman sanoo.

    ”Maan etelä- ja keskiosassa on laajalti tosi vaikeat ajokelit tiedossa”, hän lisää.

    Huono ajokeli jatkuu todennäköisesti vielä torstaina sekä perjantaina.

    ”Vaikka etelässä käydään ainakin ensi yönä veden puolella, kylmenee torstaina ja mereltä tulee hyvinkin sakeita lumikuuroja, jotka jatkuvat perjantain puolelle. Kyllä tässä on kestämistä, tämä tilanne ei ole nopeasti ohi.”

    Tieliikenteen lisäksi lumi koettelee raide- ja lentoliikennettä ja saattaa aiheuttaa myöhästymisiä. VR kertoi peruvansa lähiliikenteen D-junia Riihimäen ja Helsingin välillä keskiviikkona ja torstaina vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi.

    Lentoyhtiö Finnair taas kertoi, että sen lentoliikenteeseen on keskiviikkona odotettavissa häiriöitä haastavien sääolosuhteiden vuoksi. Yhtiön mukaan lentoihin on odotettavissa viivästymisiä ja peruuntumisia, ja lisäksi matkatavaroiden käsittely saattaa ruuhkautua.

    Nymanin mukaan tuuli voimistuu tunti tunnilta. Aamukahdeksan aikaan maa-alueilla kovimmat puuskat olivat noin 10 metriä sekunnissa.

    Nymanin mukaan myrskypuuskia voidaan kokea ensimmäisenä etelässä, missä ne ovat mahdollisia puolenpäivän molemmin puolin sekä alkuiltapäivästä. Kovimmat tuulet maa-alueilla koetaan kuitenkin maan keskiosassa.

    ”Erityisesti Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueilla, on siinä Pohjanmaan rannikkokin mukana. Myöhään illalla ja alkuyöstä puuskat voi olla 25 metriä sekunnissa järviasemilla, jopa kovempiakin”, Nyman kertoo.

    ”Tuulesta johtuen on todennäköisesti tulossa aika paljon puustotuhoja, puiden kaatumisia ja muita vahinkoja. Erityisesti maan keskivaiheille ja länsipainotteisesti.”

    Nymanin mukaan Suomenlahdella tuuli on voimakkaimmillaan puolenpäivän ja alkuiltapäivän aikaan. Kovimmat tuulet ovat koitumassa Pohjanlahden kontolle. Siellä tuulen voimistuminen alkaa selvemmin alkuillasta, ja kovimmillaan tuuli on torstain vastaisena yönä.

    Nymanin mukaan Pohjanlahdella myrskylukemia riittääkin torstai-iltapäivään saakka.

    ”Tuuli näyttää hyvinkin rajulta siellä. Selkämeren pohjoisosaan on laitettu peräti varoitus 31 metristä sekunnissa. Tuuli näyttää siellä todella harvinaisen kovalta, ja aallokkokin nousee sitä myöten hyvin rajuksi. Että on kyllä kova tuulimyrskykin tämä”, Nyman sanoo.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita