• Ydinjätteen loppusijoitus alkanee vuonna 2022

    Posiva jätti ydinjätteen loppusijoituslaitoksen rakentamislupahakemuksen tänään työ- ja elinkeinoministeriöön. Jos rakentamislupa saadaan parin vuoden kuluessa, voimalaitos voitaneen ottaa käyttöön vuonna 2022.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    28.12.201214:23
    MT toimitus

    Olkiluotoon on tarkoitus rakentaa kaksi ydinjätelaitosta: kapselointi- ja loppusijoituslaitokset. Ydinjätteen kapselointi tapahtuu osittain maan päällä sijaitsevassa rakennuksessa, josta kapselit kuljetetaan noin 420 metrin syvyyteen porattuihin onkaloihin loppusijoitukseen.

    Mikäli Posiva saa laitoksilleen rakentamisluvan parissa vuodessa ja rakentaminen aloitetaan vuonna 2015, ensimmäiset ydinjäte-erät voidaan sijoittaa kallioperään noin kymmenen vuoden kuluttua.

    ”Vaikuttaa siltä, että meillä on vuonna 2020 valmius jättää käyttölupahakemus. Loppusijoitus voisi alkaa siitä puolitoista vuotta myöhemmin”, kertoi Posivan toimitusjohtaja Reijo Sundell perjantaina Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

    Olkiluodon kallioperään on tarkoitus varastoida kaikkiaan 9 000 tonnia käytettyä uraania.

    Määrä vastaa Loviisan ydinvoimalan ykkös- ja kakkosreaktoreista sekä Olkiluodon jo toiminnassa olevista ykkös- ja kakkos- sekä rakenteilla olevasta kolmos- ja suunnitellusta nelosreaktorista tulevan ydinjätteen määrää.

    Jos lupa Loviisan kolmosreaktorin rakentamiselle heltiää, kallioperään varastoitavan uraanin määrä voidaan periaatteessa kasvattaa 12 000 tonniin.

    Posiva on Teollisuuden voiman ja Fortumin omistama yritys.

    Pyhäjoelle rakenteilla oleva ydinvoimalaitos on Fennovoiman, eikä Posiva siten vastaa Pyhäjoella tulevaisuudessa syntyvän ydinjätteen loppusijoituksesta.

    Artikkelin aiheet
    ydinjäte
    Posiva
    Olkiluoto
    ydinvoima
    loppusijoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria