• Muista tarkistaa veroilmoituksesi

    Uutiset
    6.5.201516:00
    MT toimitus

    Veroilmoituksen palautuspäivät ovat tänä vuonna joko huomenna 7.5 tai ensi viikon keskiviikko 13.5. Veroilmoitus täytyy palauttaa vain, jos siihen tekee muutoksia.

    Jokaisen maatalouden tai metsätalouden veroilmoituksen talvella jättäneen on syytä tarkistaa, ovatko tuolloin ilmoitetut tiedot kirjattu veroilmoitukseen oikein.

    Jos veroilmoitusta ei palauta, verottaja katsoo, että ilmoitus on annettu esitäytettyjen tietojen mukaisena.

    Lisäksi esimerkiksi metsätalouden tai maatalousyhtymän korot pitää ilmoittaa esitäytetyllä veroilmoituksella, vaikka ne olisi ilmoittanut jo 2- ja 2C-lomakkeilla.

    Mahdolliset vuokratulot pitää ilmoittaa myös esitäytetyllä veroilmoituksella.

    Jos haluaa viime vuodelta kotitalousvähennystä, siitä pitää tehdä ilmoitus viimeistään veroilmoituksen yhteydessä. Kotitalousvähennys ilmoitetaan lomakkeella 14A ja 14B tai sähköisesti Verohallinnon verkkopalvelussa.

    Veroilmoitus pitää palauttaa myös silloin, jos haluaa vähentää muita kuin maatalouteen tai metsätalouteen liittyvistä matkakuluja.

    Veroilmoituksen tiedot voi ilmoittaa sähköisesti Verohallinnon verkkopalvelussa osoitteessa www.vero.fi/veroilmoitus.

    Palveluun voi kirjautua joko omilla verkkopankkitunnuksilla tai Katso-tunnisteella.

    Palvelu on rakennettu niin, että se ohjaa ja neuvoo käyttäjää koko täyttämisen ajan.

    Verkkopalvelua voi käyttää esitäytettyyn veroilmoitukseesi merkittyyn viimeiseen palautuspäivään asti. Jos veroilmoituksessa päivämääräksi on merkitty 7.5., palvelussa ei voi ilmoittaa omia tietojaan enää huomisen jälkeen.

    Ne voivat käyttää sähköistä palvelua vielä huomisen jälkeen, joilla palautuspäiväksi on merkitty 13.5.

    Verohallinnon sähköinen asiointi:

    www.vero.fi/veroilmoitus

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    veroilmoitus
    Verohallinto
    esitäytetty veroilmoitus
    maatalous
    kotitalousvähennys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria